Palkkapäivä

Palkkapäivän euforiaa. Siltä tuntui kahden edellisen perjantain harjoitusten jälkeen. Vähä sellanen tunne, että nyt sitä alkaa tulee. Kiipeilyfyrkkaa, mannaa sormiin, kiukkuhämiksiä selkään, voimaa keskuspankkiin, numeroo taulukkoon, tikkiä listaan.

Sykli on lopuillaan, aika pitkä sellanen. Turhan pitkä. Kaks viikkoa pitäis sinnitellä. Motivaatio on ollut korkea, ainahan se on, mutta sitoutumisen aste vähintäänkin vaihteleva.
Kuvassa 6c+ jota aloin työstää viikko sitten. Yksikään muuvi ei paha, mutta klipit tuottavat vaikeuksia. Niitä on paljon. Tähän on onneksi kaksi lääkettä, joista ensimmäinen on ranittaminen, mutta koska ollaan hallissa, voi häröilemisestä tulla porttikielto, joten toinen resepti on se parempi: yhden käden roikottelut otelaudassa. Lisäksi oon huomannut, että jos projektoitava reitti menee kolme tai mielellään neljä kertaa session aikana yliksellä ilman persoonan muuttumista haueksi, setti on valmis liidattavaksi.

Ei kait sitä kannata ryhtyä ilmakuivatuksi haueksi. Sen mukaan valkkaa projektit ettei tarvii haukeutua, mut silti sellasta häppeninkiä näkee hallilla. Eipä siinä mitään, nekin ajat on kunkin koettava, mutta voin kertoa, että se ei ole nopein tapa päästä eteenpäin.

Hauska yksityiskohta menneeltä viikolta oli, että keskiviikkoiltana vetäsin lähes kokonaisen fanipalapussin alas nielusta beibivahdin aikana (sen verran itsekuria löytyi, että jätin kolme palasta vaimolle), ja torstaina olo oli hemmetin palautunut :D:D:D:D oujeah
Perjantaina lähdin hallita kotiin yksin pienten euforioiden saattelemana, koska kaikki meni varsin hyvin. Liksaa tuli eikä tarvinnut ylisuorittaa. Tuntui hyvältä saada todisteita siitä, että systemaattisemmalla harjoittelulla pääsee eteenpäin vaikka resursseja on varsin niukalti käytettävissä. Jotain on tehty oikein ja superkompensaatio jyllää etenkin käsivarsissa.

Nyt viimeset neljä kertaa oon lämmitelly 5c:llä. Yleensä kolme sellasta täytyy riittää, koska aikaa ei ole enempään. Siihen päälle pari kutosen liidiä sekä projektin nuuskimista vireystilasta "riippuen". Loppusilauksena ennen hallin sulkeutumista loppuillan hitaat  a.k.a. campustelut. Harmi, kun musa loppuu jo 21:11 melko tarkalleen..

BTW Salmiksen henkilökunta: Nyt kun muistan mainita, että se alimman campusriman oikean puoleinen reuna antaa hieman periksi. Tällänen lähes satakilonen jätkä saa aikaan ehkä jonkusen newtonin voiman, joten ruuvien tsekkaaminen saattaa olla tarpeen. Ei se paljoo nitku, mutta sen verran, että tuntee.

Vaihdetaanko aihetta.
Haluaisin mainita jonkusen sanan blogien kirjoittamisesta. Niigö ylipäänsä kirjoittamisesta, miksi blogeja kirjoitetaan, kenelle tätä tai vastaavia tekstejä luodaan. Miksi ylipäänsä nähdä paljon vaivaa laittaa kuvia ja tekstiä jostain esim. yhdestä muuvista nettiin? Mikä järki?

Tää aihe menee osittain Tapsalle, joka tuntuu kokevan jonkin tasoista painetta kiipeilystä kirjoittamisesta. Rollomixaajan tekstit kun lähentelevät proosaa, mistä se paine sitten tulee? Onko pakko nostaa greidiä boulderissa, jäällä, kalliolla, blogissa, kuvissa, leffoissa.. entä jos jäällä menee lujaa, mutta kirjoittamiseen tulee plateau? Jos alkaa tuntumaan, ettei olekaan kiipeilyn Mika Waltari?

Mielestäni Tapsa on Suomen Waltari, vaikka tunnen miehen enimmäkseen hänen bloginsa kautta. Totta kai, sitä haluaa nostaa tasoa, olla kriittinen, tuoda lukijoilleen jotain hyvää mässyä, mutta samalla on muistettava, että jos kymmenen tai kakskyt vuotta kiipeää ja kirjoittaa siitä, voi alkaa tuntumaan siltä, että aihe on koluttu.  Tai sitten uusi break trough tulossa.?.?.? Kiipeily on kiipeilyä, simppelii hommaa, mut silti kuumottavaa, pahimmillaan hengenvaarallista. Sen tietää jokainen. Sävyjä ja detskuja kyllä löytyy. Cold Thistle on hyvä esimerkki.
Tapsa, ootko ajatellu, että ne sinun julkaisemattomat tekstit saattaisivat olla juuri ne mielenkiintoisimmat? Koveneeko panokset?

Ehkä haluan sanoa, että "Kulkaas, no worries. Kirjoita itsellesi kuten Sinuhe." Ei kait kellään ole vuokranmaksu kiinni blogiteksteistä? Onhan se narsistista kirjoittaa itselleen itsestään, mutta jotkut kiipeilijät omaavat narsistisia piirteitä. Varmaan se kuuluu tähän lajiin. Toiset ovat Titaaneja tai sitten jopa Diivoja..

Jos haluat ylläpitää kovaa tasoa se vaatii aikaa, fokusoitunutta mieltä, motivaatiota, kärsivällisyyttä, sitoutumista ja silti raja tulee vastaan. Mutta, mutta, hei, on se sen arvoista. Tehdä jotain juttua ja tulla titaaniksi tai diivaksi, eikö?

Itselleni kirjoittaminen on terapiaa ja samalla oman historiikin tekemistä. Jäin koukkuun bloggaamiseen ja siinä on takana useita eri vaiheita. Jos joku viisastuu näistä teksteistä, hyvä. Jos joku diggaa, kiva. Jos motivoi, siistii. Mutta enää en tsekkaile osumien määrää, enkä pahemmin markkinoi. Mitä väliä? Kunhan roiskii näitä monologeja omista reeneistä tänne blogspottiin pari kertaa kuussa. Se riittää tällä hetkellä. Vaatimustaso on mielestäni matala = enimmät kirjoitusvirheet pois. Teksti yhdellä istumalla valmiiks.

Kun bloggaan, pohdin kiipeilyä ja näitä juttuja minun omassa tilassa. Se on hyvää omaa aikaa, oma sfääri. Asioiden uudelleen elämistä. Kommentoimista. Tää kuuluu minulle ja samalla kaikille muille, jotka samaistuu, kiipeilee, kiinnostuu tai vaivautuu lukemaan. Omien tekstien laadusta en tiedä, mutta suoraan sanoen, haluaisin tehdä jonkusen haastattelun lisää tai isompia juttuja. Olen harkinnut monesti artikkelin tai stoorin laatimista kiipeilylehteen, mutta aina se on jäänyt välistä. Henkan juttu oli yksi, mutta tein itsekkään valintani ja lätkäisin sen omaan blogiini. Pitäisikö minun kirjoittaa kiipeilylehteen, kerro sinä? Jos sellaista viestiä tulee, harkitsen vakavasti, yks aihio on jo mielessä..

Joka tapauksessa aikaa on vähän ja se on kaikki pois perheeltä ja nukkumisesta. Sen takia en voi kirjoittaa enää ihan joka päivä, eikä oo tarviskaan. Nukkuminen on kuitenkin ihan kivaa.

Lisäksi respektit Lauhalle ja Drulle omien kokemusten jakamisesta. Teksti on toisinaan varsin henkilökohtaista, mikä on ihan hyvä mauste, mutta olen havaitsevinani henkilöiden kasvamisen ei pelkästään kiipeilijöinä vaan myös pariskuntana, mikä on tietysti mahtava asia. Onko tämä osa heidän parisuhdeterapiaa, en tiedä, mutta jos se toimii, hyvä. Ehkäpä selvittelen tätäkin asiaa helmikuussa lisää. Katsotaan.

Rannari on asiaa ja Karin viimeisimmät vinkit ovat olleet mielenkiintoisia, kiitos niistä.

Didiä tapasin hallilla männäviikolla ja on aina kiva tietää henkilö kenestä lukee.

Mikäli harkitset oman blogin avaamista, suosittelen. Sillä on arvoa, jota ei välttämättä voi tietää vielä tänään.

Epilogi
Ottakaahan iisisti ja käykää välillä kiipeemässä. Vaikka tuntuu, ettei kulje, ni kyllä se joku päivä kulkee.
Jusa hei, näyttääks snikkerssimainos tutulta?



Super epilogi
Jos vieläkään et oo menny kiipee ja surffailet, tsekkaa tää Bechtelin artikkeli

Meksikolainen 6c

Heräsin aamulla harvinaisen äreänä. Ylimääräinen tunti tai pari unta pisti palautumisen horrosvaihteen päälle. Aamupuuro, kuuma suihku eikä kahvikaan tahtonut avata konetta. Jiiss, flunssako? Hetken makoilin sohvalla.. Kelasin mielessäni "eehh, kyllä tässä on nyt lähdettävä kiipee mahdollisimman nopeasti enneku olo pahenee." Salmisaaren hyllyiltä löytyikin sopivat lääkkeet kiipeilymoottorin käynnistymiseen ja näin tästäkin päivästä tuli taas yksi pieni siivu historiallista kiipeilyä henkilökohtaisesti. Yläkanttiin greidattu kutonen jäi hyppysiin.


Yläköysittelin viime kerralla 6c:n neljästi putkeen, pari kertaa puhtaasti, joten tiesin, että se menee varmasti. Jos sohvalta käsin muistaa kaikki muuvit,  totta kai sen pystyy liidaan kahteen kertaan sessiossa. Ehkä se on vähän helppo ja yläkulmaan greidattu, mut mitä sitten.


Harrastamisen ja greidhunttaamisen ero on, että harrastaminen on talkoilua. Siitä ei odoteta palkkaa eikä tuloksia, kunhan on hauskaa.. kun taas greidin hunttaamisen voi verrastaa töissä käymiseen. Kukaan ei tee töitä ilmaiseksi, eikä pidäkään. Tästä syystä numerojahti on sallittua universaalisti ja siitä on hyvä pyytää liksaa plussan, kirjaimen tai numeron muodossa.

Harrastajat eivät viitsi, jaksa tai kehtaa reenata silloinkin kun ei oikein tunnu "kivalta". Toiset jaksavat. Olkoon miten pieniä sessioita hyvänsä, on silti kohtalaisen karua pakottaa itsensä uusiin rutiineihin väsyneenä ja ailahtelevalla motivaatiolla, mutta se kannattaa, kun tietää, että hyvänä päivänä ketjut heiluu varmemmin. Tärkeintä on kasata pakkaa hitaasti ja muodostaa kevyt rutiini. Keho ja mieli oppivat odottamaan ruutiniharjoitusta.

Benchmarkkasin parit meksikolaiset jääkaappiin jo joulukuussa ja nyt sain lunastaa ne. Tietysti toin rouvalle kukkia hallienkan takia, joten onnellinen loppu tässäkin suhteessa aamuisesta äreydestä huolimatta. Seuraavaksi 6c+, mutta siihen voi mennä tovi, tosin eipä tässä kiirekään ole. Tarvii lisää tota 6C-vitamiinia. Huippukondis on kaukana, ei näillä reenimäärillä. Eikä tarvii, miks tartteis olla jossain huippukondiksessa koko ajan? Massalla vaan jyrää seinää. Täts it. Tylyähän se on, että nyt on eniten massaa ja parhaiten menee. Lisäksi pojan kanssa touhuuminen vie enimmät huippukondishuolet taatusti mielestä. Awesome pikku-ukkeli.

ps. Terkkuja Larille, kehutaan taas toistemme blogeja.
Piti laittaa terkut edelliseen postaukseen, mutta unohin.

6D

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille kanssakiipeilijöille ja blogien plärääjille. Nyt on mukavasti paras massakausi takana, Joulu. Joillakin on vielä ehkä konvehteja jemmassa ja toisilla vanhaa rypälemehua halkopinossa. Kyllähän Jouluna pitää syödä ja uutena vuotena juhlia.

Oma 2012 meni ihan ok. Minä puristin haasteita ja haasteet puristivat minua. Vuosi loppui lomailuun ja ehkä pienoiseen notkahdukseen suorituksissa ja suorituskyvyssä, mutta 2013 alkoi kahdella kuusbeen onsaitilla, taikka flässillä miten sen nyt kattoo. Salmiksessa tietty. Ei paha aloitus.

Massaa on Joulun jäliltä, niiku pitääkin, mutta eipä se hyvänä päivänä tunnu haittaavan. Muuten, kattelin tossa jotain blogia, että tyypit oikeesti syö rasvanpolttonappeja mättökauden jälkeen. No siis, jos kiipeily ei kulje, ni tuskin sitä napeilla saa kulkemaan paremmin? kö? Nappipurkin hinnalla pääsee rykimään campusta ainakin kaks-kolme kertaa, jonka tehon on varmistanut ylilääkäri W.Güllich omassa labrassaan jo 80-luvulla.


Lisäksi, yksi kaverini lennätti seuraavan lauseen Joulun ruokailutottumuksista: "Ei sillä niin väli mitä syö joulun ja uudenvuoden välisenä aikana, ku uuden vuoden ja joulun välisenä aikana." No, jätetään toisten syömisten arvostelu sikseen, kun omakin on mitä sattuu välillä. Kuitenkin se on se reeni, ravinto ja uni, jotka tekevät meistä parempia lajissa ku lajissa.

Asian voi muotoilla näin yksinkertaisesti:
1) Jos reenaat paskasti, olet paska.
2) Jos syöt paskaa ruokaa, susta tuntuu paskalta.
3) Jos nukut paskasti, sulla on paska olo
Näistä kohdista ykkönen on tärkein ja nää kaks muuta saa laahata jonku verran perässä.. mutta-mutta, jos nekin ovat kunnossa edes silloin tällöin, ehtii vetää enemmän ykköstä (enkä puhu oluesta nyt).

Jätetään ne haarukat jo vihdoin pöydälle pysyvästi ja pureudutaan kiipeilyn analysointiin, koska jostain syystä mieleni syövereistä ponnahti eräs 6b OS yrkkä, jonka tyrin vuonna 2008 Ranskan reissulla Vergissonissa. Otin hyvät pannut kyllä, kiitti vaan mr. Vaihiselle hyvästä varmistuksesta.
Nääs, nyt näyttäisi siltä, että 2012 vuoden aikana tehty hieman enempi päämääräinen työ on saanut taidon, voiman ja kestävyyden sille tasolle, että ainakin 10metrinen halli-6b (OS) tuntuu loppuvan kesken ennen kuin paukut käsivarsista ja coresta. Vai olenko oppinut vain lukemaan Antin tekemät reitit alhaalta käsin jo niin hyvin, että osaan ennakoida tutut lepo-otteet ja muuvit?

Vergisson oli kyllä hyvä mesta. Tällai n. 5 vuoden jälkeen, kun kattelen tuota profiilia ja 6b reitin poketteja, näen mestan ihan toisella tavalla ja varmaan kiipeisin tai yrittäisin kiivetä ihan toisia reittejä kuin silloin. Kalliossahan on se hyvä juttu, että sen luokse voi aina palata. Menisköhän toi reitti kävellen ylös tänä päivänä? Släbiltähän tuo näyttää.

Epäonnistuminen on hyvin tärkeää kiipeilyssä eräältä kannalta, koska ne villeimmät sturtsit ja paniikit jäävät parhaiten mieleen. Perusreenit ja pienet onnistumiset unohtuu. Mutta se karvas kalkki kun onsaitti meneekin vertigoon, sen kyllä muistaa ikuisesti. Tästä reitistä muistan nimittäin vieläkin, että tipuin tosta sen takia, koska pumpitin frogissa liian pitkään ja köyteen tultiin salettina. Räpelsin. Lähes tunnen ne otteet ja niiden muodon, sekä sen sloupperin, jonne paniikissa piti käsi heittää. Ei ollutkaan kahva.


Kato, laitoin myös Jenssille joululahjan. Sehän tykkää kerätä hitsejä ja lihottaa databeissiä enemmän ku mitään muuta. Tykkää varmasti, vaikka lahja tulikin hieman myöhässä.