Sisu prologi

Prologi

Sisu. Kait siihen sanaan tiivistyy aika paljon Suomesta. Suomihan on Sisu isolla ja pienellä kirjoitettuna. Nyt meillä on pastillien, rekkojen ja reitin lisäksi myös sisu-skabat. Ja kiitos kuuluu Suomen urheilukiipeilyn isälle Henkalle. Pääsimme Jussin kanssa tekemään juttua kisaan kutsutuista urheilijoista freestailina, kuvaa ja blogia, somea. Toivottavasti saamme kaikista sisulaisista kunnon haastattelut ja jotain kreisiä beettaa pumpattua ulos. Teen parhaani sisukkaasti.

http://sisumasters.fi/info/

31. maaliskuuta, torstaina, raskaan työpäivän jälkeen pistin Golfin Kattilahallin pihaan parkkiin. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta sen tiesin, että minua kiehtoo se, kun seinää rakennetaan, se kun reittiä ruuvataan, koko prosessi. Kaikki se kuukausien valmistelu yhden flässin takia, joka toivottavasti ratkaisee lauantaina, kuka on kovin ja vahvin eikä pelkästään fyysisesti, vaan myös pääkopan sisältä. Tää on iso juttu. Ja tää on Hesassa tänään lauantaina.

Kun katsoi sitä kattilahallisekoilua, meinaan, että oli suht kova härdelli päällä, ja väittäisin, että kyllä niitä maailman kovimpia poikia tais kuitenkin pikkasen jännittää tämä kisa ja reitin teko, että saako ne tehtyä sen siisteimmän vision seinälle ja ajoissa.

Minä voin kertoa, että jos et ole koskaan reittiä tehnyt, että se ei käy ihan tosta noin vaan. (Eikä myöskään kisojen järkkääminen.) Se on vaikeeta, ehkä hyvän ja sielukkaan reitin tekeminen on jopa vaikeempaa kuin sen kiipeeminen. Se on luova prosessi. Kuten Perttu sanoi kiipeilyseminaarissa vuosia sitten, että kun pultti pistetään kallioon tai halkeama kiivetään, se on kulttuuriteko. Ihmisen sielun tuotos.

Samoin on noitten muovikalikoitten kanssa. Ne ovat kalikoita niin pitkään, kunnes ne tuottavat balettia maailman parhaiden kiipeilijöiden hyppysissä. Kaikki reitit mitä nää jätkät rakensi tuona päivänä, ovat siellä 8a-8b akselilla (Ilen veikkaus, ei minun), eli jotain sellasta mitä useimmat meistä ei koskaan tuu kiipeemään, vaikka siitä ehkä unelmoidaankin salaa.

Onko sillä numerolla merkitystä tässä tapauksessa, ehkä ei. Bileethän nää on. Ja jos epäilet greidiä, ota tossut mukaan ja käy kokeilee kisojen jälkeen miltä noi muuvit maistuu;)

Jos joku lukee tätä, eikä tiedä kiipeilykisoista juuri mitään, niin pienenä kuriositeettina mainittakoon, että se on erikoista laittaa kisailijat tekemään reitit. Joku mustan huumorin ystävä (Aho) sanois, ”että se on niille ihan oikein!”

Yleensä reitit odottavat kisoissa valmiina, koska routesetterit hoitaa homman. On nämä jätkät jonku kerran pitäny oteavainta ja porakonetta käessä, että ei siitä nyt kuitenkaan ole kyse. Jimmykin painaa pitkää päivää duunia oman kylän kiipeilyhallissaan Chattanoogassa, joka ei nyt mitenkää vaatimattomalta pytingiltä vaikuttanut.

Ilmassa oli sähköä. Säpinää. Vipinää. Kamat oli siis aivan levällään. Kiirettä ja hoppua saada oma reitti valmiiksi. Ja ainoa, joka istui viileänä ku viilipytty, oli Webin Jimmy. Ehkä jos näin lyhyen tapaamisen perusteella voisin verrata häntä johonkin, niin Taru Sormusten Herran Entti-olento ois se hänestä syntynyt mielikuva. Hyvin jalat maassa, hyvin hauska, tarkkaileva.

No totta kai piti jätkän hauista vähä tsekata, että kyllä siellä Mustangia löytyy, kun tarvis on. Hyvä yhdistelmä: rauhallinen, mutta bouldereille tappavan vaarallinen ja kavereilta piilotellaan voimia viimeseen asti. Todennäköisesti kisoissa tullaan näkemään kohtalaisen kovaa murhaa Jimmyn toimesta, että jos oot kovin herkkä voimannäytöksille, ni elä tuu, koska siellä murskataan ja kovaa. Saattaa mieli järkkyä pysyvästi.

Jimmi istuskeli siinä betonitolpan juurella ja katteli vaan ku muut sählää. Jussinki blogissa kuva, jonka sain napattua pitkällä zuumilla. (ps. kiitti Paavo rungon lainasta!). Mielestäni paras kuva tuolta päivältä, joka paljastaa ihmisestä jotain intiimiä. Hyvin rauhallinen, hieman eteerinen. Silleen se enimmäkseen istuskeli. En tiedä varmaksi oliko tämä osa Jimmyn strategiaa, että tehdään nopeasti reitti valmiiksi ja sen jälkeen mussutellaan pullaa, että voidaan tarkkailla muita. Siinä nimittäin saa sellaisen henkisen yliotteen. Eikä Jimmy sitä tunnustanut vaikka hieman utelin, että onko nää muut vaan niin surkeita ja hitaita tekee reitin, vai onko hän niin hemmetin hyvä, että se tuli tosta noin vaan. Hiän tokas vaan, että "tähän boulderiin päräytettiin nyt vähä pidempää muuvia, että paikat suattaa lähtee irti hampaista ku repästään sen verran jörösti, mut se on aika beisik kisareitti. Ei siihe pitkää menny. "

Ovela jätkä.

Kurkkasin, että wikipedia sanos näi:

” Jimmy Webb is a professional rock climber specializing in bouldering. He is one of a handful of climbers who have climbed the boulder grade V15 (8C). Webb was the men's winner of the 2013 Psicobloc Masters Series held in Park City, UT.[1] He beat out several of the world's best climbers to win the event, including: Chris Sharma, Daniel Woods, Dave Graham, Tommy Caldwell, and Carlo Traversi.[2] In spring 2014, Webb climbed The Understanding and Practice of the Wild, both V15, within a week of each other.[3] In November 2014, he repeated Defying Gravity which was originally climbed by Daniel Woods a year before.[4]

Webb has climbed the boulder the first time trying, or flashed, six V13 or harder boulder problems. Dead Point Magazine says "it’s not a stretch to consider Jimmy the world’s best flash boulderer."[2]

Webb is the premier athlete supported by Southern California based surf & stone apparel brand HippyTree.[5]”

Ei kait se ihme ole, että voi jo vähä istuskella ja kattella miten muut hosuu. Ja jos edelleenkään et tiedä kiipeilystä mitään, ni maailmassa ei ole montaa sellaista kiipeilijää joka tollasia yllälueteltuja ”temppuja” on tehny.

Sisu huuleen, takas tuuleen.

Nähdään kisoissa. Tuuha heittää läppää!

T. Aki H.

(Sisu ja Gifu -kuvat raapaistu netistä, kiitos google)