6c, vikajatko.Ei menny,ei edes Kroatian kuosilla.
Lisää juttua Hannan blogissa
Mutta ei ihan kaikilla jää sendit vikalle koukulle. Kuulin nimittäin Mikan (Heikkinen, Oulu) saaneen projekin pakettiin, joten kysyin pari kuvaa ja 7 kysymystä. Skumppaa ja sikareita Mikalle!
Kiitos Mika kuvista ja vastauksistasi.
1) Mikä boulderi?
Suositteletko? Ilmeisesti oli kivaa, kun yötä myöten piti rampata?
Lumikivi, Lumijoella. Reitti
Pällitesti (7A). Kyllä tuota täytyy suositella, juuri tältä boulderilta löytyy
mielenkiintoisia reittejä ja kyseessä on myös Lumijoen korkein kivi. Lumijoen
sektori on muutenkin kiva ja sen kaikki 7 kiveä tarjoovat vaihtelevaa
kivenlaatua ja vähän kaikentyylistä reittiä. Kivahan tuolla on yötä myöten
rampata :)
2) Montako kertaa piti
yrkätä, mikä beta?
Tuota Pällitestiä oon tyypannu
useemmassa sessiossa jo. Nyt oli eka kerta oikeesti kitka-aikaan ja se on tolle
reitille aika olennainen juttu, se kun tuppaa kesäaikaan olemaan aika liukas.
Toki kovat kiipeilijät tikkaa tuon vuodenajasta riippumatta. Betana käytin aika
pitkälle 27cragsin sivuilla olevan reittivideon betaa. Puolivälin pitkässä
muuvissa yritin aluksi toisenlaista betaa kun ensin tuntui, että ulottuvuus ei
riitä siihen heelhook-toehook-komboon. Lopulta vaihdoin siihen huukkikomboon ja
sillä sain reitin sitten tikattua.
Kiipeilyvuosia
on nyt takana reilut 4,5.
3) Mikä pädi?
Mulla on kaks pädiä. Reilut pari
vuotta on käytössä ollu Ocunin Dominator ja menneenä kesänä hankin saman firman
Sundance-mallin pikkupädiksi.
4) Kausi jatkuu
valojen kanssa? Onko tavaroita hävinny pimeään mettään?
Kausi jatkuu kyllä jos vaan kelejä
riittää. Mulla valojen kanssa kiipeily on alkanu vasta tänä syksynä. Nyt
muutama reissu on takana ja kyllä se tuo lisätunteja valosaan aikaan niin, että
session vetäminen työpäivän jälkeenkin onnistuu mainiosti. Se on myös ihan oma
fiiliksensä kun pimeässä pääsee valojen kanssa tikkaamaan jonkun projektin.
Otsalamppua suosittelen kiinteiden valojen kaveriksi. Reitin toppiotteet voi
muuten jäädä pimentoon ja alastulo saattaa olla aika petollinen jos ei ole
mitään valoa kiven toiselle puolelle. Tavaroita ei ole vielä hävinnyt vaikka
viime reissulla yksi valaisimen akku olikin hetken aikaa hukassa. Oli tippunut
auton viereen ennen boulderille lähtöä. Tarkkana saa siis olla pimeässä.
Session lopussa täytyy aina tarkistaa valojen kanssa kiven ympärystö. Pitää
muistaa myös tsekata ettei ole tullut epähuomiossa heitettyä paitaa taikka
mitään muutakaan puun oksalle roikkumaan. Niitä ei meinaa pimeässä enää
kunnolla huomata. Valoina mulla on ite viritetyt led-valaisimet. Akkuina käytän
monitoimityökalun ja porakoneen 10,8V lion -akkuja. Noista virityksistä lähtee
kummastakin 1100 lumenia valoa ja se tuntuu riittävän. Kaksi valoa on siitäkin
hyvä, että reitin voi valaista kahelta suuntaa, jolloin varjoja muodostuu
vähemmän.
5) Mikä kiipeilyssä
kiehtoo? Tekeekö se onnelliseksi? Vai kiipeilyhulluksi?
Tää onkin hyvä kysymys. Kiipeily
kyllä kiehtoo ja tekee onnelliseksi, mutta miksi. Kiipeilijät varmasti kaikki tietää
mikä siinä kiehtoo, mutta "tasamaantallaajille" sitä on joskus
vaikeampi selittää. Itelleni kiipeily on jatkuva haaste. Koskaan ei oo valmis
ja aina täytyy jotakin osa-aluetta kehittää, että voi päästä seuraavalle
levelille.
Kiipeilyhulluus. :) Kiipeily on kyllä sellanen laji, että
siihen helposti syntyy se hulluus, ainakin joillakin. Ei siis kuitenkaan tartte
olla hullu, että alottaa kiipeilyn, se vaan vie mukanaan kun sille tielle
ittensä nakkaa. Omalla kohalla on käyny niin, että mitä enemmän kiipeää sitä
enemmän haluaa kiivetä. Ensimmäisen kiipeilyvuoden kerran viikossa -rytmin kun
vaihtoi kaksi kertaa viikossa -rytmiin, huomasikin yhtäkkiä kiipeävänsä
kolmesti viikossa. Ja ihan samanlaista tarinaa oon kuullu kiipeilykamuilta.
Nykyään sitä jo kiipeilyreissulta palattaessa aletaan automatkalla puhua
seuraavasta reissusta: Minne mennään, mitä reittiä ja olisko se jo ylihuomenna
vaikka tänään vedettiinki viimeset muuvit seittemän sormea teipattuina - kyllä
se nahka siitä kahessa yössä sen verran paranee. Ulkokautta tupataan myös
jatkamaan kaikenlaisilla konsteilla ja valot on yks keino. Kuivana syksynä
niiden avulla voi kiivetä vaikka puoleen yöhön kun vähäinen ilmankosteus ei
tiivistykään kiven pintaan kuten elokuun kosteina iltoina. Tätä voi jatkaa
lumien tuloon asti. Keskitalvi ollaan sitten olosuhteiden pakosta sisällä,
mutta kevättalvella tosikovat kiipeilyhullut käy kolaamassa lumet kiven
ympäriltä ja päältä pois. Näin kausi saadaan käyntiin aikasemmin kun kivi on jo
kuivaa vaikka metässä on vielä puoli metriä lunta. Voi tää koko touhu jonkun
mielestä tuntua hullulta, mutta alan kai ite olla jo niin hullu, että tää on se
normaali.
6) Vinkkisi kanssakiipeilijöille, jotka haluavat saada seiskoja tikattuja?
Jos haluaa pelkästään tikata seiskan
se voi onnistua jopa niinkin, että valitsee omille vahvuuksille sopivan seiskan
projektiksi ja alkaa työstää sitä. Se ei välttämättä mene ekalla sessiolla eikä
tokalla, mutta vähitellen kun muuvit alkaa olla hallussa siinä pääsee kokoajan
eteenpäin ja jonain päivänä se tulee tikatuksi. Jos taas haluaa, että mikä
tahansa 7A menee sessiossa, niin sillon mun mielestä merkkaa enempi volyymi.
Pitää kiivetä pohjalle paljon niitä helpompia reittejä, jolloin oma muuvipankki
kasvaa ja silmä tarvittaville muuveille kehittyy. Ite yritän enempi soveltaa
tätä jälkimmäistä tapaa ja siinä riittää tekemistä vielä. Jospa seuraavilla
Boulderfesteillä ei tulis enää vastaan 7A:ta, joka antaa mulle turpaan :)
7a) mikä seuraavaksi?
Riittäähän
näitä seiskoja projekteiksi. Pari reittiä olis tässä lähistöllä menoillaan jos
vaan pääsee vielä käymään. Lumijoella olis Bankart (7A), jonka ihan viimesistä
muuveista kävin tippumassa pari viikkoa sitten. Kiimingin suunnalla
Hyttyskivellä olisi oottamassa Broscience (7A+), joka tuntui kohtuullisen
iisisti kulkevan loppusessiosta reilu kuukausi sitten. Oikeestaan vaan toppaus
släbiluiskalle jäi tekemättä kun jerkku loppu ranteesta.
-mika-
