Kuukauden tauon jälkeen, jos näitä random graniittiskrämbläilyjä ei lasketa, Shamaanit päästettiin irti kalkilla. Vertikaalinen jähmeys suli hyvin nopeasti ja pito oli kohtalaisen hyvä sekä sormissa että shamaaneissa. Ruoka on ollut niin hyvää, että vähän ihmetytti, että valjaat meni vielä päälle. Ja se kahvi, ja nää oliivit ja viinit.. paikallisen putiikin leipä.. pienten katujen pasta. Syö noita ja kattele samalla turkoosia merta pienten montaanien keskellä..
Toisinaan jopa unohtuu, että köysi on mukana.
No, ajomatka krägille meni sadekuurojen saattelemana, mutta perillä odottivat hänkkireitit täysin kuivina, joten valinta ei ollut vaikea vähäisen määrän takia.
Aikaa oli rajallisesti, joten kokeilin kylmiltään topossa kehuttua 7a+ reittiä, joka nekutti. Syytän ilmiselvästi haljennutta ja puuttuvaa otetta, ei menny ei. Seiskan jälkeen vein jatkot kutoselle ja parin yrkän jälkeen redpointti. Ihan jees.
Kuusseen kruksi ei ollutkaan lopun krimppiveto päänkokoiseen jättipokettiin (näkyy muuten tossa kuvassa), joka oli pahvin ohutta rupelokalkkia, vaan puolenvälin tasapainomuuvi, johon keksin hätäisesti toimivan betan. Jopa kneedroppia tuli viljeltyä matkan varrella. Vaikea sanoa onko softia vai ei. Ei oikein voi verrata Rollareihin.
Sardinian koilliskulma, kuten parisen kertaa olen todennut, on heikko valinta köysipuolella, vaikka joka puolella näkyy varsin muhkean kokoista graniittia. Meri vetää paremmin.
Lenkkeily on mahdotonta, koska pitää koko ajan ihmetellä kesäisiä maisemia tai ajella autolla uusiin mukaviin mestoihin, joten jatketaan herkuttelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti