Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mynis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mynis. Näytä kaikki tekstit

16.9.2011

Tää menee frendeille

Muutama otos viime viikonlopulta. Lauantai alkoi harhailulla Mynämäen suunnalla. Jusa "tiesi" tarkat koordinaatit Hikikantille, joten vaivaisten 45minuutin harhailun ja useamman soramontun jälkeen löysimme perille. Tossut jalkaan, kamerat pyörimään ja testailemaan muuveja. Itse tein hyppystartilla toppauksen pariin kertaan ja Jusa ahkeroi kantin parissa. Kuvasta päätelle jätkä on viljellyt selkään pari hämähäkkiä. Meidän piti lähteä menemään, mutta kuulemma parin tunnin sessio päättyi onnellisesti ja Jusa hiihti uudella sekvenssillä toppiin. Metsä raikui tuuletusta.
 Illalla olikin vuorossa Kettusten perheen tuparit ja me hommattiin tupareihin vähän ääntä ja väriä. Hankkijan lippis päähän ja proppuja poraamaan. Jussi näyttää hyvin onnelliselta uuden moonin kanssa. Itse asiassa tuo valkoinen väri sopii erittäin hyvin sisustukseen, voin suositella. Ja tietysti kaikki heitti omat nimmarit lautaan ja pari kansainvälistä merkkiä, heh.


Kundit poraa kilpaa!!! Rahis vetää ilmeellä! Pari lisäpointsia siitä!

Sit nestemankkaa ja tyyppailemaan!













Illan yllätysvieras, Irwin!!!





15.8.2011

Bouldering and boarding

Photos from Mynämäki. Nuorempana urheilin 6b+ session. Then we went to visit Masku boulder, because it was more or less on the way. Elmar got spyched and opened his line, Pastella 5(+?). I added the location to 27 crags:  http://27crags.com/crags/maskun-koulu/topos



In the evening recovery skateboarding along the river side, yeaah!

15.3.2011

Oldies 23

On muuten lupaillut hyviä kelejä tälle viikolle, eli huomenna kaikki boulderoimaan himona luolavuorelle. Paikalle saattaa ilmaantua valomestarit, että melkonen spektaakkeli on taas luvassa;)
Kyllä, tässä muutama shotti viimeiseltä kahdelta viikonlopulta. Eka kuva mynämäeltä, kuva-arvoitus: mikä ei kuulu kuvaan??? On muuten lupaillut hyviä kelejä tälle viikolle, eli huomenna kaikki boulderoimaan himona luolavuorelle. 2008-10-06 @ 21:48


Ps. Rolloon meni palkinto vuonna 2008. Tarjoon Tapsa sulle kahvit, kun seuraavan kerran tavataan, ok? Ja toi haapakuva on melko FAROUT! Kantsii boulderoida Impivaarassa syksysin, ni altistuu tollain muuten.