31.12.2017

Hyvää uutta vuotta!!



Hyvää uutta vuotta 2018!! Pidetään kierrokset korkealla sekä hyviä kiikkuja ja sendejä kaikille!
Kuva Vantaa Cruisesta syksyltä.

29.12.2017

Joulukuu 29

Maksimikausi näytti tältä. Kokeilin Syys-lokakuun ajan kiikkumista liivien kanssa, +10kg, kuvassa käydään urheasti saman 7b:n kimppuun, yllättäen ei menny.

Ehkä liivien kanssa kiipeemisestä oli jotain hyötyä, sen näkee myöhemmin. Kymppi on kuitenkin ehkä pikkasen liiottelua. Aprikoisin, että se osuva lisäpaino asettuu siihen nelosen ja seittemän kilon väliin.

28.12.2017

Joulukuu 28


Huhtikuussa 2017 sain tikattua ton 7b:n. Hieno muuvi pieneltä krimpiltä isoon muotoon. Todellinen haaste tuli vasta kaksi jatkoa myöhemmin, mistä tuli lennettyä jonkusen kerran. Mut meni se sit lopulta.

Kiitokset Saulille, erinomainen rata oli. Hyvin opettavainen.

27.12.2017

Joulukuu 27


 Nordwandhalle ulkosyrjältä. Ei huano.
Kuva toukokuulta 2017, kävin tutustumassa tähän mestaan.



25.12.2017

Joulukuu 25

Pasilan 6b+ boulderi, isot muodot.
Joku kundi kränkkää menemään!

23.12.2017

19.12.2017

Joulukalenteri 19

A-T-R
Accumulation, Transformation, Realization.
Noihin sanoihin voisin tiivistää Patxin pitämän luennon Salmisaaressa.

12.12.2017

Joulukalenteri 12



Tästä tuntui olevan hyötyä.
Kuvassa pompulla avustettuna 1-5 ja kauluspaidassa tietty! Matka nelosesta vitoseen on kohtalainen, mut ei mahoton.

11.12.2017

Joulukuu 11



7a flässiä läksin koittaa marraskuun lopulla kuukauden breikin jälkeen. Meni puoleen väliin.

9.12.2017

Joulukuu 9



Ville ja iltatyttö. Vettä satoi koko päivän, mut silti kiivettiin, tai siis, Ville kiipes.

Toi ote mistä Ville vetää vasemmalla kädellä, se on pieni. huhhuh.

8.12.2017

Joulukalenteri 8

Muistatko miltä kesä näyttää ja tuntuu?
Suosikkiuimarannalla harjoittelin triathlonia varten. Pari kertaa tuli kilsa uitua avovedessä. Hyviä hetkiä kesälomalla.

7.12.2017

j 7

Espoon mahtavia bouldereita kävin kokeilemassa viikko avajaisten jälkeen. 7a, ei menny flässinä eikä muutenkaa. Mut hieno veto!


5.12.2017

Joulukuu 5

Heinävaara heinäkuussa. Ulkokiikut oli vähissä tänä vuonna. Sain kuitenkin Hyllyn kiivettyä. Yllätin itsenikin, koska ei ollut odotuksia. Antti napsi seiskoja rallatellen tuona päivänä, kauheen vahva. Antin juttuja voi tsiigailla täältä: http://kiviapina.blogspot.fi/





4.12.2017

Joulukalenteri 4

Käytiin varmaan vuosi sitten Kontiolahden seinää kattomassa. Koulun seinä on rakennettu, huh, kymmenen vuotta sitten, arviolta. Kuvassa Jussi koukkaa nurkan takaa.

Jussin tarinaa voi lukea blogista:
http://ketunhantamankassa.blogspot.fi/

Terveisiä Joensuuhun, Kontiolahteen ja  Ansalle tietty.






3.12.2017

Joulukalenteri 3


Syyskuussa 2017 sain jotenkin kiikut taas kulkemaan, ehkä se on enemmän pään sisältä kiinni, että kulukkeekko vai eikö kuluje.

Toisaalta näin vanhempana ukkona alakaa myös ymmärtää, että aina ei tartte yrittää kiivetä maksimia, vaikka se on houkuttelevaa. Ne höntsäpäivät on tosi hyviä ja niitä tarttee tasapainoksi runttaamiselle, koska maksimi on raskasta.

Työstin tuotakin reittiä aika monta kertaa, eikä se menny, eikä se haittaa. Kivaa oli.
Salmisaari, vihreä krimppi/poketti 7b, hyviä muistoja.


2.12.2017

Joulukalenteri 2

Tapsa ja Mira reenaa Rollon keivillä, syyskuu 2017.


Mieki vähä reenasin, loppu-pomppua ja sen sellaista tolla jyrkällä. On muuten hyvä profiili!












1.12.2017

Joulukalenteri avaus

On aika avata joulukalenteri 2017.
Ja mikäs muu paikka sopisi paremmin tähän hommaan kuin Rovaniemen keivi, onhan se kuitenkin Joulupukin tontilla.

Kalenteri tulee joka aamu kello 07:00 linjoille koko joulukuun ajan. Kuva tai kaks kuluneelta vuodelta. Mukavaa joulun odotusta!

Päivän kuvassa hyvin edustavat sapelit by Tapsa (rollomixed).

23.8.2017

Offia

6b Flash show-off



7b show offista ei tullu kuvaa, ehkä ens kerralla.

26.5.2017

Tindeq Duck Rings

Puistoreenit tänää. Ringsit välineenä ja saattaa tulla hiki.
Kiitti yllätyksestä Markus!!

12.5.2017

Board

You know what I'm talking about. .
(Kuva /pic wikipedia)

7.5.2017

Koski

Miksi tehdä töitä, jos voi kiivetä, mutta miksi kiivetä, jos voi perhokalastaa?

3.5.2017

Boulderintallaaja liidikurssilla


Sain Mikalta tarinan alkuvuoden liidikurssin fiiliksistä.


Boulderintallaaja liidikurssilla tammikuu 2017

Fiilikset ennen kurssia

Aamu. Sitä tietää tekevänsä illalla jotain uutta, erikoista, jotain joka on seuraava askel. Takana viisi vuotta boulderointia ja sen verran yläköyttä, että tietää mikä on kasisolmu. Sillä kokemuksella ei vielä tiedä mihin on menossa ja miltä se tuntuu. Ei edes jännitä kun ei tiedä mitä siinä pitäisi jännittää… Jotain spesiaalia tässä täytyy olla, koska monet kiipeilykaverit oli jo viikkoja sitten tulleet kyselemään kuulemiensa huhujen todenperäisyyttä: Ootko tosiaan menossa liidikurssille…”.

Iltapäivä. Työpäivä on ohi ja safka nopeasti naamaan. Perinteisten boulderikamojen joukkoon pitää tällä kertaa heittää erikoinen lisä; valjaat ja atc. Autoon ja nokka kohti Oulun kiipeilykeskusta. Nyt tuntuu ensimmäisen kerran pieni jännitys ja epäluulo. Mitä tästä muka olisi tulossa.

Kurssi alkaa
Kun pääsen perille muut kurssilaiset on jo keskuksella ja kurssin vetäjäkin kävelee vastaan vaikka edellisenä päivänä oli kertonut myöhästyvänsä vähän. Kaikki on entuudestaan tuttuja ja ainakin boulderia on väännetty yhessä. Ilmapiiri on rento, ihan hyvä lähtökohta kurssille.

Ekana mennään koulutustilaan kattelee vähän perusteita tulevasta. Alkujutustelun jälkeen kouluttaja kertoo erilaisista kiipeilyköysistä ja niiden ominaisuuksista. Lisäksi kerrataan muutama solmu, tai no, toisin sanoen opetellaan pari uutta sen kasin lisäksi. Niitä tarvittaisiin enempi sitten jos tämä sisäliidi viedään sitten lumien sulettua ulkokallioille. Se olisi ainakin itelleni vakaa aikomus, toivottavasti kevään tullen on vaan aikaa moiselle touhulle. Lisäksi käydään läpi muitakin kalliopuolen asioita..itelläni alkaa mielessä jo kiilua se päivän agenda, eli sisäliidi. Nyt seinälle ja äkkiä.

Seuraavaksi siirrytään alakertaan kurssiseinän ääreen, joka onkin osuvasti nimetty Kindergardeniksi. Olo on kuin lastentarhan pienillä viikareilla, jotka tällä kertaa ovat kiltisti ja vain kuuntelevat mitä opettajasedällä on sanottavana.
Koulutusseinän viereisellä seinällä roikkuu pari jatkoa joihin tehdään muutamat harjoitusklippaukset, jalat vielä tukevasti maassa. Tämän jälkeen noustaan seinälle tekemään samaa harjotusta varsinaisen kurssiseinän ensimmäisiin jatkoihin, molemmilla käsillä molemmilta puolilta jatkoa. Kyllä se siitä alkaa jo jollain tapaa sujua.

Kouluttaja pyytää klippaajat seinältä alas, jotta voidaan käydä läpi liidaajan varmistaminen. Parhaiten se sujuu pistämällä joku kiipeemään ja minä pääsin ekana seinälle. Köysi kiinni valjaisiin ja varmistuslaitteeseen. Crosscheck ja ei muuta ku seinälle. Valkkasin reitiksi jonkun mukavan vitosen ja ensimmäinen jatko tuli vastaan äkkiä. Klippi siihen ja matka jatkuu. Muutaman jatkon päästä kouluttaja huutelee alhaalta, että "tuuppa alaspäin ni pääset näkemään varmistamisen alhaalta käsin". Oisin mielellään jatkanu ankkurille asti, mutta heittäydyn kuitenkin köyteen. Matkalla alas sitä vasta tajuaa, että hei, meikä liidas just ekan pienen liidipätkän. Hyvä fiilis. Tämähän toi ihan uuden vinkkelin koko kiipeilyyn, ihan eri kuin yläköysittely!
Seuraava kiipeilijä seinälle ja voin itekin keskittyä siihen kouluttajan tekemiseen varmistamisen parissa. Ennen ensimmäistä klippiä spotataan bouldereilta tutulla tyylillä, ei liikaa köyttä ulos ennen neljättä klippiä, katotaan kiipeilijän perään, että klipit menee oikein ja niin eespäin. Check! Nyt ollaanki jo valmiita harjottelemaan ihan pareittain ja noustaan ylös parit reitit. Varmistaminenkin tuntuu yllättävän helpolta, ajoittain jopa helpommalta ku yläköysittelyssä, toki liidissä pitää olla enemmän hereillä kokoajan ja seurata kiipeilijän tekemisiä.

Päivän viimenen harjotus on tippuminen. Se täytyy oppia, jotta voi kiivetä kovaa. Hullulta kuulostaa, mutta tottahan se on. Jokainen saa vuorollaan kiivetä sopivalla hänkin pätkällä yli viidennen jatkon ja hypätä sieltä köyden varaan. Ja jokainen saa myös varmistaa tällasen tippumisen. Kyllä sieltä kaikki hyppäsi alas. Varmistaminen oli melkein jännittävämpää kuin ite hyppy, varsinkin kun tiesin kiipeilijän olevan vajaan kymmenen kiloa mua painavampi. Kyllä siitä iloisesti seinälle lensi ku kaveri pomppas köyteen.

Kurssin jälkeinen itseharjoittelu

Nyt kurssista on aikaa reilu kuukausi ja liidailua on tullut harjoteltua ainakin pari kertaa viikossa. Täytyy kyllä todeta, että vähintäänkin mukavan twistin tuo liidi antaa pelkän boulderoinnin oheen ja voi sitä suositella ihan kaikille, jotka pelkkää boulderia vääntää. Näitä kahta voi hyvin vetää peräkkäisinä päivinä kun varsinkin näin keltanokkana ne liidireitit koostuu pääasiassa otteista joita boulderilla pitää kahvoina. Tuntuu, että sormet saa lepopäivän kun liidaamassa käy. Oulun kiipeilykeskuksella liidikurssiin kuuluu kuukauden kiipeilykortti ja ite kävinkin melkein joka päivä kiipeemässä. Käyntikertoja helmikuun 28 päivän aikana tuli yhteensä 22 ja suunnilleen puolet niistä oli liidikertoja.
Liidaaminen on alkanu tuntua jo ihan luonnoliselta. Tippumisetkin sujuu aika kivasti kun siihen on saanu harjotusta melkein joka kerralla. Hänkillä pulssi kiihtyy ja kämmenet hikoaa vaikka kuinka helppoa reittiä menis, jännä juttu kun kuitenkin se on se kaikkein turvallisin paikka tippua. Eniten lisäharjottelua vaatii klippaaminen. Tuntuu, että vieläki siihen menee turhaa aikaa ja varsinkin hänkillä se korostuu. Täytyy varmaan viritellä kotiin pari jatkoa katosta roikkumaan, jotta voi sohvalla istuessa reenata klippejä.

t. Mika
----------

Kiitokset Mikalle tästä jutusta. Toivottavasti tämä kannustaa muitakin menemään liidikurssille.
Ehkäpä saamme Mikalta lyhyen koosteen ulkokiipeilystä kevään mittaan.