Sain Mikalta tarinan alkuvuoden liidikurssin fiiliksistä.
Boulderintallaaja liidikurssilla tammikuu 2017
Fiilikset ennen
kurssia
Aamu. Sitä tietää tekevänsä illalla jotain uutta, erikoista, jotain joka on seuraava
askel. Takana viisi vuotta boulderointia ja sen verran yläköyttä, että tietää mikä on kasisolmu.
Sillä kokemuksella ei vielä tiedä mihin on menossa ja miltä se tuntuu. Ei
edes jännitä kun ei tiedä mitä siinä pitäisi jännittää… Jotain
spesiaalia tässä täytyy olla, koska monet kiipeilykaverit oli jo viikkoja sitten
tulleet kyselemään kuulemiensa huhujen todenperäisyyttä: ”Ootko tosiaan
menossa liidikurssille…”.
Iltapäivä. Työpäivä on ohi ja safka nopeasti naamaan.
Perinteisten boulderikamojen joukkoon pitää tällä kertaa heittää erikoinen lisä; valjaat ja
atc. Autoon ja nokka kohti Oulun kiipeilykeskusta. Nyt tuntuu ensimmäisen kerran pieni jännitys ja epäluulo. Mitä tästä muka olisi tulossa.
Kurssi alkaa
Kun pääsen perille muut kurssilaiset on jo
keskuksella ja kurssin vetäjäkin kävelee vastaan vaikka edellisenä päivänä oli kertonut myöhästyvänsä vähän. Kaikki
on entuudestaan tuttuja ja ainakin boulderia on väännetty yhessä. Ilmapiiri
on rento, ihan hyvä lähtökohta kurssille.
Ekana mennään koulutustilaan kattelee vähän perusteita tulevasta.
Alkujutustelun jälkeen kouluttaja kertoo erilaisista kiipeilyköysistä ja niiden
ominaisuuksista. Lisäksi kerrataan muutama solmu, tai no, toisin sanoen opetellaan
pari uutta sen kasin lisäksi. Niitä tarvittaisiin enempi sitten jos tämä sisäliidi viedään sitten
lumien sulettua ulkokallioille. Se olisi ainakin itelleni vakaa aikomus,
toivottavasti kevään tullen on vaan aikaa moiselle touhulle. Lisäksi käydään läpi muitakin
kalliopuolen asioita..itelläni alkaa mielessä jo kiilua se päivän agenda,
eli sisäliidi. Nyt seinälle ja äkkiä.
Seuraavaksi siirrytään alakertaan kurssiseinän ääreen, joka
onkin osuvasti nimetty Kindergardeniksi. Olo on kuin lastentarhan pienillä
viikareilla, jotka tällä kertaa ovat kiltisti ja vain kuuntelevat mitä
opettajasedällä on sanottavana.
Koulutusseinän viereisellä seinällä roikkuu pari jatkoa joihin tehdään muutamat
harjoitusklippaukset, jalat vielä tukevasti maassa. Tämän jälkeen
noustaan seinälle tekemään samaa harjotusta varsinaisen kurssiseinän ensimmäisiin
jatkoihin, molemmilla käsillä molemmilta puolilta jatkoa. Kyllä se siitä alkaa jo
jollain tapaa sujua.
Kouluttaja pyytää klippaajat seinältä alas,
jotta voidaan käydä läpi liidaajan varmistaminen. Parhaiten se sujuu pistämällä joku
kiipeemään ja minä pääsin ekana seinälle. Köysi kiinni
valjaisiin ja varmistuslaitteeseen. Crosscheck ja ei muuta ku seinälle.
Valkkasin reitiksi jonkun mukavan vitosen ja ensimmäinen jatko
tuli vastaan äkkiä. Klippi siihen ja matka jatkuu. Muutaman jatkon päästä kouluttaja
huutelee alhaalta, että "tuuppa alaspäin ni pääset näkemään
varmistamisen alhaalta käsin". Oisin mielellään jatkanu ankkurille asti, mutta
heittäydyn
kuitenkin köyteen. Matkalla alas sitä vasta tajuaa, että hei, meikä liidas
just ekan pienen liidipätkän. Hyvä fiilis. Tämähän toi ihan uuden vinkkelin koko kiipeilyyn, ihan eri kuin yläköysittely!
Seuraava kiipeilijä seinälle ja voin itekin keskittyä siihen
kouluttajan tekemiseen varmistamisen parissa. Ennen ensimmäistä klippiä spotataan
bouldereilta tutulla tyylillä, ei liikaa köyttä ulos ennen neljättä klippiä, katotaan
kiipeilijän perään, että klipit menee oikein ja niin eespäin. Check!
Nyt ollaanki jo valmiita harjottelemaan ihan pareittain ja noustaan ylös parit
reitit. Varmistaminenkin tuntuu yllättävän helpolta, ajoittain jopa
helpommalta ku yläköysittelyssä, toki liidissä pitää olla enemmän hereillä kokoajan
ja seurata kiipeilijän tekemisiä.
Päivän viimenen harjotus on tippuminen. Se täytyy oppia,
jotta voi kiivetä kovaa. Hullulta kuulostaa, mutta tottahan se on. Jokainen
saa vuorollaan kiivetä sopivalla hänkin pätkällä yli viidennen jatkon ja hypätä sieltä köyden
varaan. Ja jokainen saa myös varmistaa tällasen tippumisen. Kyllä sieltä kaikki
hyppäsi alas.
Varmistaminen oli melkein jännittävämpää kuin ite hyppy, varsinkin kun tiesin kiipeilijän olevan
vajaan kymmenen kiloa mua painavampi. Kyllä siitä iloisesti seinälle lensi
ku kaveri pomppas köyteen.
Kurssin jälkeinen itseharjoittelu
Nyt kurssista on aikaa reilu kuukausi ja liidailua on tullut
harjoteltua ainakin pari kertaa viikossa. Täytyy kyllä todeta,
että vähintäänkin
mukavan twistin tuo liidi antaa pelkän boulderoinnin oheen ja voi sitä suositella
ihan kaikille, jotka pelkkää boulderia vääntää. Näitä kahta voi hyvin vetää peräkkäisinä päivinä kun varsinkin näin
keltanokkana ne liidireitit koostuu pääasiassa otteista joita boulderilla
pitää kahvoina.
Tuntuu, että sormet saa lepopäivän kun liidaamassa käy. Oulun kiipeilykeskuksella
liidikurssiin kuuluu kuukauden kiipeilykortti ja ite kävinkin
melkein joka päivä kiipeemässä. Käyntikertoja helmikuun 28 päivän aikana tuli yhteensä 22 ja
suunnilleen puolet niistä oli liidikertoja.
Liidaaminen on alkanu tuntua jo ihan luonnoliselta.
Tippumisetkin sujuu aika kivasti kun siihen on saanu harjotusta melkein joka
kerralla. Hänkillä pulssi kiihtyy ja kämmenet hikoaa vaikka kuinka helppoa
reittiä menis, jännä juttu kun kuitenkin se on se kaikkein turvallisin paikka
tippua. Eniten lisäharjottelua vaatii klippaaminen. Tuntuu, että vieläki siihen
menee turhaa aikaa ja varsinkin hänkillä se korostuu. Täytyy
varmaan viritellä kotiin pari jatkoa katosta roikkumaan, jotta voi sohvalla
istuessa reenata klippejä.
t. Mika
----------Kiitokset Mikalle tästä jutusta. Toivottavasti tämä kannustaa muitakin menemään liidikurssille.
Ehkäpä saamme Mikalta lyhyen koosteen ulkokiipeilystä kevään mittaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti