22.8.2012

Perfect move

Ohjelma alkaa vedellä viimeisiään. Ukko ei.
Hyvä ystäväni pyysi treenaa (jätän nimen nyt mainitsematta, mutta Paavo se oli) ja beilasi sitten kuitenkin.
Ennen tietoa tästä järkyttävästä beilauksesta, rullailin pipanan kanssa lattialla. Vauvoilla tahtoo olla sellanen tapa, että puklua tulee. Joskus se lentää melko kauaskin, mikä on kohtalaisen awesome juttu:) Ajattelin silti, että valkoiset puklutahrat sinisellä paidalla menee ihan täysin mankkatahroista, joten en tietenkään vaihtanut paitaa.

Ei auttanut ku lähteä Salmisaareen illan viimesille hitaille yksin. Mitään tavoitteita en laittanut, pitkästä aikaa. Kassi olalle ja kamat auton takakonttiin. Se hyvä puoli yksin vaeltelussa on, ettei koskaan tiedä kehen voi törmätä. Taaskin mun loistavat puheenlahjat johtivat mukavien hemmojen pariin köysittelee.

Moottoriturvat pärisi koko ajan, mutta silti lähetin: 3x5c 6b+ ja doggailuna 6c & 6c OS yrkkä, joka meni helposti kolmanneksen, mutta muuttui nopeasti pultissa roikkumiseksi.

Hieman harmittaa, ettei tullut otettua videoo OS yrkästä. Pikkuhänkin eka musta (vasemmalla) 6c ekalla yrkällä helpohkosti muuvit, ihan jees, jos ajatellaan, että menin hallille myöhään vaan testailee jotain. Meininki oli kyllä ihan vahva, mutta tuntematon varmistaja pistää aina kiipeemään hieman ylivarovaisesti. Itse asiassa, epäilin vahvasti pystyväni ekalla kerralla tekee muuvit siihen, mutta toisin kävi.

Loppu viikko taitaa mennä chillailun merkeissä. Tänään oli vika kerta voimakestoa, vaikka just tuntuu, että alkaa lähtee paremmin.

Mun osalta ohjelmalla kiipeeminen on ollut se "perfect move". Joitain mörköjä jäi pois ja voi ottaa rauhassa enempi välipäiviä, jos siltä tuntuu, mutta se edellyttää että intensiteetti on sopiva. Ja sopivan intensiteettitason löytäminen on varmaan avainasemassa kehityksen kannalta. Olin aina ajatellut, että mitä kovempi rasitus sitä sopivampi intensiteetti, mutta kuinka väärässä olinkaan. Lisäksi auttaa jos voi olla ihan rentona ja kokeilee eri reittejä vaikka OSaittia, jos on mahis. Rento fiilis, mut ei löysä.

Ens viikosta lähtien on tarkoituksena kokeilla ohjelman vetämistä parin muun tyypin kanssa yhtäaikaa. Ehkä kiinnostaa nähdä toimiiko se muillakin yhtä nopeasti. Lisäksi nähdään miten hyvin ohjelmoitu treeni ja kiipeily sopii yhteen. Veikkaan, että suurin osa lopettaa viiden viikon jälkeen. No, jokainen meistä harrastaa omalla tavallaan.

Keski-ikäisillä on kaasugrillit ja isot taulutelevisiot.
Mulla on sen sijaan vahva openhand.

11 kommenttia:

  1. Ei muuten löydy kaasugrilliä, taulutelevisoo, tai kovin vahvaa openhändiä. Ei sen puoleen, ei mun full-crimp ole sen kummempi. Ohjelmaa vois kyllä kokeilla, kuten jutskattiin, jos vaikka noi vikat tossa parantuiskin samalla. Taulutelevisioo en edes halua.

    Tapani

    VastaaPoista
  2. Hienoo että jaksaa ja pystyy treenata säännöllisesti. Kuulostaa että ohjelma on toiminut, jos tuntuu että nyt rupee menemään. Eikun ukko testiin. Sitten uutta ohjelmaa vähä vaativampana. Löytyy muuten taulutelevisio ja kaasurilli, mistä sain sen vahvan openhandin?

    VastaaPoista
  3. Oliko tuo kysymys:
    Että mistä sen saa vai mistä se tuli?

    VastaaPoista
  4. No joo.. piti kirjoittaa mistä sen saisi. No kyllä kai se aika vahva on, mutta full crimp on se heikko lenkki meikän otevarastossa.

    VastaaPoista
  5. Kai sulla sormilauta on himassa?

    VastaaPoista
  6. Mikäs lauta/lautoja sulla roikkuu himassa?

    Jatketaan siitä full crimpistä. Kerro mulle, jos oon ymmärtäny väärin, mut full crimppi näyttää tolta: http://climbing.about.com/od/cliimbingtechniques/a/OpenHandGrip.htm
    (eka kuva)

    Mun omien kokemusten mukaan, full crimppiä tarttee esim. just graniitilla, kun otteet alkaa häviämään. Tyypillinen kasvualusta on lähes aina kutosen släbi tai vertti seiska.
    Otelaudoissa, Moonia lukuunottamatta, ei oo niin pieniä otteita, että sais kunnon yliampuvaa crimppiä aikaiseksi. No okei, ehkä jotkut listat. Mielellään otteen tulis olla pikkasen incut, eli sisäpuolelta kovera, vai miten tän nyt suomentais.

    Itse korjasin tämän ongelman hankkimalla Super Tweeks -otesarjan
    [ http://www.camu.fi/shop/kiipeily/seinakiipeily/otteet/supertweeks.html ]
    Ja pistin omalle seinälle system board hengessä. Ihan hyvin on tominu, mut vaatii sen että jaloilla voi vähä helpottaa, koska noi on kohtalaisen paskoja otteita.. Jos kattoo otehintaa per kappale, ni toi setti on todella edullinen, lisäksi pieniä otteita mahtuu samalle alalle enemmän kuin isoja otteita-->tehokkuus.

    Hei Antti kato:
    http://www.youtube.com/watch?v=4HBQRYO105g
    Varmaan johtuu housuista, että nousee noin hyvin.

    VastaaPoista
  7. No se perus moonin lauta. Siinähän ei oo pahemmin incuttia, ainakaan niissä pienimmissä otteissa. Ja tosiaan samasta fullcrimpistä puhutaan. Jotenkin sitä ei ole tottunut käyttämään, ja lisäksi se on etusormen nivelelle aikas vittumainen kun alkaa painoa tulla sormille.

    VastaaPoista
  8. Aika monet on pistäny moonin laudan myyntiin, mitä nyt on slouppia tullut seurattua. Se on loppujen lopuksi melko tiukka ekaksi ja ainoaksi laudaksi. Ota biistin tonninen siihen kaveriks, ni saat kunnon lämpät.

    Jos mielii reenata full crimppiä, ni sit kantsii avittaa jaloilla tai siirtyy suoraan semikrimppiin, joka vahvistaa sormia nopeiten ja eniten kohtalaisen turvallisesti.

    "Half Crimp this is my preferred grip to use when campus boarding since it will help improve both crimped and open handed strength."
    http://www.moonclimbing.com/blog/school/campus-boarding/
    Kyllä Ben-setä tietää.

    Sormilautailu on oma lajinsa. Se ei ole kiipeilyä. Lautaa kantsii reenata ihan vaan lautailun vuoksi, siinä sen kaunes ehkä piileekin, kun sen tajuaa.

    VastaaPoista