15.10.2012

Konalaa

Boulderkärsimys jatkui Konalassa yhtenä männäpäevänä. Otettiin ihan kunnon lämmöt päälle sisällä ennen ulkosettejä. Paavon kanssa cruisimoodissa pisteltiin helppoja reittejä pakettiin iso läjä. Yritettiin etsiä sieltä sadan reitin seasta ne kaikista parhaimmat ja eniten inspiroivat. Paavo näytti muuvit ja flässäsin kaksi kuusbeetä. Totta kai siitä tuli hyvät fiilikset. No, meininki on helppoa niin pitkään, kun pysytään hänkillä ja otteet eivät kutistu liian pieniksi. Tästä muodostuukin sisäkiipeilyn suhteen yleinen heikkous, mutta puhutaan siitä lisää joskus toiste.

Jos saan verrata näitä kahta hallia, ni jotenkin kyllä Pasila huokuttelee enemmän niigö "right now". Ehkä se tatti reitteineen huutelee siellä valojen sammuttua palaamaan takaisin. Tosin, voi olla liian varhaista johtopäätöksille. Annetaan Konalalle mahdollisuus.

Ennen siirtymistä kiville, ostin mustan moonin paidan, viiskyt pinnaa pois, hullut päivät meininkiä! Ei katsos ollut vaihtopaitaa mukana, ajattelin ettei kantsi paita märkänä mennä ulos kylmään syyskeliin. Ohimennen kysäisin siisteistä teipeistä, jotka ovat rantautuneet pienellä viiveellä Suomeen. Edlingerhän kiipeisi jo teininä seiskytluvulla hippiaallon höysteessä pinkit teipit sormissa.
Punaista teippiä ei kuitenkaan myyty, koska en kiipeä 7b greidiä. Karatevyösysteemi nääs. Tää on nyt vaan mielipide, mutta eikö ole hassua pitää tavaraa myynnissä, jota ei myydä, jos et kiipeä sitä tai tätä?

Ajatellaan, että astelet autokauppaan ja kattelet nelivetosta mustaa 85000€ mersua, mutta sitä ei myydä sulle, koska et aja tarpeeksi kovaa. Myyjä: "katsos, kuskin pitää ajaa vähintään 350km/h motarilla, ennenku tää lähtee täältä kaupasta. Ei sovi kauppakassiksi, koska saatat ajaa kaupan seinästä läpi.." 

Joku valaistunut voisi kertoa mulle tarkat teippi-greidien rajat, mutta oletan mustan "vyön" tarkoittavan 8a:ta. Miksi 8a? Mitäs teippiä 9a jätkät/muikit laittaa? Teippiräkistä päätellen mustaa on reippaasti jälellä, ehkä niitä säästellään Huuberille, joka sooloaa 8a:n vuoristopolkuja pienessä pöhnässä Oktoberfestin jälkeen. Haluaisin vielä tarkennuksen; tartteeko se 7b tai 8a kiivetä köydellä, boulderilla, sisällä, ulkona, ja tartteeko siitä olla todisteet mukana ostohetkellä? Kuinka monta kuukautta/vuotta 8a:n teippilisenssi on voimassa? Reilun pelin hengessä varmaan voidaan vaatia, että se 8a pitää mennä flässinä hallissa tai ulkona aina, ennenku sitä mustaa teippiä saa ranteeseen vetää, eikö niin? Muutenkin elämä on parasta flässättynä.

Onneks ostin moonin mustan t-paidan alesta, jolloin sen greidi on noin 4.

Heikkoa läppää, sorry. Paavon kanssa irroiteltiin tällä aiheella kassatiskin edustalla enemmänkin ja ois se teippi mulle rahasta luovutettu, mutta sitten hiipi epäilys takaraivoon: konalan boulderpoliisin pamputtaa pimeällä syyskujalla, jos luvattomasta teipistä jää kiinni.

Teipit sikseen. Houkuteltiin Janne messiin kiville. Käytiin kattomassa Uomarinnettä, jonne joku oli levittäny bensaa kivien juureen. Kohtalaisen selkeä viesti, jonka takia ei hirveän pitkään viihdytty. Eipä ollut iso menetystys, vaikka 6a+ kulma olikin mielestäni ihan miellyttävä. Riistavuorelle siis, jossa Janne lähetti elämänsä ekan ulkoboulderin. Oli mukava todistaa fiilikset. Onneksi kautta on vielä jäljellä.

Syksy on. Oisko ikkuna tulossa? Foreca auttaa.

7 kommenttia:

  1. "Mikä on sun teippigreidi!?" XD

    Ei tsiisus, repeilin pahasti ko luin tota tekstiä! Sitten alkoi herätä epäilys, että sie ootkin tosissasi ja naama meni vakavaksi..

    Lähen ostaa hopeeta roudaria jolla tempasen käden nippuun ranteesta alaspäin. Vähän upgreidiä!

    Kova hiitti olis jo pakkasille kun pari "turvelinjaa" odottaa rämpijää. Ei vaan sammalet pysy polulla sulan maan aikaan.

    Ugh!

    VastaaPoista
  2. Enpä tiennyt että noilla kinesis-teipellä on ns. gradet. haha
    Hierojat kun niitä pistää juoksioille vähän miten sattuu, eikä siinä ole mitään että 'enpä pysty tuota pinkiä laittamaan kun et ole tarpeeksi nopea.'

    Tuo 6b vihreä jota kiipeät tuossa alemmassa kuvassa onkin mun projekti. Viime Pe viikon sairaslevon jälkeen menin ja yrkkäsin sitä huvin vuoksi, ajatellen etten jaksa minnekkään. Tuohon kohtaan missä olet kuvassa, siitä tipuin, mutta kuulemma vaikeimmat kohdat takana. :D Ehkä seuraavalla kerralla.

    Ja määkin diggaan Konalan Cavesta right now!

    VastaaPoista
  3. @ Lauha
    Kyllä se teippiläppä on enemmän kieli poskessa kirjoitettu, mutta tietyltä osin myös faktaa. Mikä on tatsi Joensuussa?

    @ Sara
    Kyllä se vihree kutonen sulla menee. Tsemppii!

    VastaaPoista
  4. Joensuu rulaa!! \,,/

    Duunia, perhettä ja liikettä! ..kiipeilyt on ollu aika vähissä tällä hetkellä, kun yritän haalia viimeisiä fillarikilometrejä ennen lumia. Itseasiassa tällä hetkellä juuri naputan viestiä Syötteeltä ja huomenna olis aamusta tarkoitus startata polulle. Jahka lumet tulee, niin se tappaa ainakin tän fillaroinnin.

    Missä mennään kiipeilyssä.... Hmm, 3A- kränkäten! Ugh! =D

    VastaaPoista
  5. Se on hyvä, että teipit herättää keskustelua.

    Ne ei oo mitään kinesioteippejä vaan ihan perus Leukotapea värillisenä.

    Yhtä suuri keskustelu ja jeesustelu voitais pitää vaikkapa judon/karaten/potkunyrkkeilyn/muun lajin vyöarvoista. Kyllähän sitä voi egoaan buustata ostamalla punaisen vyön, vaikka on alkeiskurssin käynyt. Eiköhän se ekoista liikkeistä näy mikä on oikea vyöarvo. Ja sama toisin päin. Voit buustailla egoa 8a:n tasolla pitämällä keltaisia teippejä ja keulimalla seinillä.

    Taistelulajeissa yleensä 10 vuoden treenillä irtoaa musta vyö. Sen jälkeen tulee daneja. Sama kiikuissa, kymmenessä vuodessa peruskiikkuja pääsee 8a:n. Sen jälkeen on vaan mustaa.

    Jos ei kestä leikkiä, ei kannata lähteä siihen. Siksi siellä on perusvalkoista teippiäkin myynnissä :)

    Noissa teipeissä on oikeasti muutama ihan hyväkin pointti:

    Jos olet kivillä ja kylvät teippiä maahan. Jos näet jonkun sormissa sinistä teippiä ja sinistä teippiä maassa, tiedät kuka on todennäköisesti syyllinen moiseen. Jos kaikilla on valkoista teippiä, tulee helposti ns. rikotun lasin efekti ja jää omatkin teipit maahan.

    Jos olet kiikkumassa, etkä tunne ketään... Voit etsiä näppärästi supisuomalaiseen tapaan tasoisesi kiipeilijän härmäläisellä small talkilla, eli pitämällä turpasi täysin ummessa. Näppärää, eikö totta!

    Myöskin oma teippi pysyy näppärämmin tallessa (jep, nimen voi kirjoittaa rullaan, mut kuka kirjoittaa?) kun oma rulla on tietyn värinen.

    VastaaPoista
  6. Se on hyvä, että teipit herättää keskustelua.

  7. Kiitokset kaikille kommenteista!
    Ja kiitos Hirvelle hyvien pointtien jakamisesta.

    Läppä jatkuu, koska yhä on monia avoimia kysymyksiä mm.:

    1) Suurin osa kanssakiipeilijöistämme varmaan automaattisesti yhdistää värikoodin karatejärjestelmään, mutta tarvitaanko tässä tapauksessa esim. vihreän teipin saamiseksi vyökoe? Anteeksi, siis teippikoe.

    2) Jos ei teippikoetta, tarvitaanko todisteet lähetyksistä?

    3) Miten pitkään teippilisenssi on voimassa? Esim. kiivennyt 6 vuotta sitten 7a:n, mutta jostain syystä pulla ja ylityöt maistunut viiden vuoden ajan ja nykyinen taso raapii lähellä 5b:n rajapintaa, yläköydellä.

    4) Onko väliä OS, Flässi, Redpointti?
    Onko teipeillä korrelaatiota --> 6b OS = 6c+ RP?

    5) 8a redpoint I-dan, ok. Mutta 8a flässi II-dan? 8a OS III-dan ja niin edelleen. Onkos Konalaan tulossa myyntiin musta-raidallista teippiä useamman danin kiipeilijöille? http://en.wikipedia.org/wiki/Karate_belts

    ps. Toi härmäläinen small talkki oli hyvä!

    Nuinnikkaasti. Odotellessa kirjallisia teippiohjeita, mukavia pakkaspäiviä lukijoille ja kommentaattoreille.

    VastaaPoista