Tuulta oli, pimeääkin kyllä, mutta valot toimi, mikä tärkeintä. Treeniefekti oli varsin köyhä, mutta mitäpä väliä, jos näin joulun kynnyksellä voi vielä ulkona vääntää. Femman greidi nousee uuteen ulottuvuuteen, kun vaatetta on reilusti ja lismanen toppi hämärän peitossa.
Järkevämpää, miellyttävämpää, vähemmän kreisiä ja sosiaalisempaa olis kiivetä sisällä. Itse asiassa, jos haluaa nostaa ensi kesää varten redpointtia ylemmäs, ni nyt olis viimenen aika alottaa oikein kunnon rääkki, koska talven parhaat reenijaksot menee todella nopeasti ohi.
Lähes koko Suomessa on sääikkunan tapainen juttu meneillään, mikä on kohtalaisen fantsu juttu, jos ei istu konttorilla kaiket päivät. Kun tuulen nopeus on 9m/s luokkaa, pikkunen tihrusade tuskin haittaa. Tuuli kuivattaa. Toivotaan, että lauantai on aurinkoinen. Voi olla viimesiä kertoja ulkona tänä vuonna.
Täydellinen, siis täydellinen reenimotivaatio kaartelee minua kauempaa, se odottaa oikeaa ajoitusta milloin iskeä maanisella paineella. Venailee tuolla kulman takaa ja ilmenee eri muodossa, kuten lediprojektina, suklaapatukoina ja treeniohjelman päivitysajatuksina.
Mitään hätäähän tässä ei ole. Antaa ajan vaan kulua ja toimia mun puolesta. Toinen sykli on loppumaisillaan, viikko jäljellä, mutta jotenkin on jo antanut periksi. 12 viikkoa oli liian pitkä siivu, ehkä.
9 viikkoa on parempi.
Viime päivien tapahtumat vahvistivat ja viimeistelivät käsitykseni siitä, että Helsinkiläiset ovat kovia valittamaan. Täällä tahdotaan valittaa kaikesta, etenkin merkityksettömistä asioista, jos siihen vain on mahdollisuus. Kitistään, ajetaan omaa etua, ollaan huolissaan, voivotellaan. Ottakaa nyt oikeesti vähä lunkimmin tai tehkää kuten Beavis&Butthead ehdottaa:"make friends with your stress."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti