Kaikki elämäni boulderit

On vähäistä ollut kiipeily. Ehkä olisi parasta jättää kokonaan menemättä hallille, kuin käydä kerran kahteen viikkoon. 

No eipä masennuta ihan vielä. Olihan mulla sentäs työreissuboulderkombinaatio Bremenissä. Pienet yötyyppaukset (Suomen aikaa nääs) L7 hallilla, mutta laatu oli tippunut todella alas. Boulderit olivat joko tikapuita tai sitten todennäköisesti heebojen omia projektivirityksiä. Minä menin hallille kiipeilyturistina hakemaan elämyksiä laadukkaan kiipeilyn saralta, mutta tarjonta oli melko laimea. Aivan kuin routesetterin into olisi hieman laantunut tai sitten reitintekijää ei ois voinut vähempää napata väsätä kivoja turistikutospaloja. Ikävää. 

Näin jälkeenpäin hieman harmittaa, kun en ottanut tarkempia valokuvia vitosten/kutosten reiteistä, koska kyseistä materiaalia olisi voinut käyttää reitinteon oppikirjassa kappaleessa ”Ei näin”. Tyyliin, tök tök tök, tos on boulderi, hyvä on. Rahat tänne. Ei nyt jaksa parempaa.

Jos en nyt ihan väärin muista, kränkkäsin Äl-Seiskalla, yhden kivan ja toista en päässy. Loppu olikin melko shaissee. Greidistä vaikee sanoo, kun toisessa oli vihree teippi ja toisessa sininen..
Eli, hallin greidaus oli vedetty numerojahdista pois, luokkia oli muistaakseni kaikkiaan viisi. Eriväriset teipit ja sillä tapaa. Näkisin tässä pienen ongelman, koska se nopeasti menee siihen että tehdään reittejä 1) aloittelijoille, 2)vähän aikaa kiivenneille 3) erittäin kokeneille. Mutta minne jäävät ne esteettisesti mielenkiintoiset reitit? Tässä suhteessa kannattaisin kyllä numerojärjestelmää, jos se mitenkään kannustaisi  tarkempaan reitin tekoon tai sitten homman analysointiin ylipäänsä. Joku aika sitten kävin TeeKoolla sutimassa ja yhä lämmittää vanhan kiipeilijän sielua se laatu, jonka Anton oli heijastanut seinälle. Mahtavaa.

Vetelin tänään Salmiksessa pitkästä aikaa liidihommia. Uus vihree 6b OS, kohtalainen pumppi tuli. Kuvassa mustalla OS menossa. Kaikki feivörit reitit oli myllätty, joka oli pieni shokki, sinänsä olinhan niitä kiivennyt varmaan kymmeniä tai satoja kertoja, mutta niihin kiintyi jollakin tapaa. Kivaa kiivetä sellaista jota osaa, jonka tietää.. Varmaan uudet reitit lisäävät motivaatiota, mutta etenkin sitä kutosen projektia tulee ikävä. Varsinkin, kun sinnikkäällä asenteella ja minimireenillä ja -unimäärällä sitä pääsi jollain tapaa joka kerta hieman eteenpäin. Haikeana kaivaten. Se oli oikeasti hyvä reitti. Valkoinen.

Elämä menee eteenpäin raakkui varis oksalla. Kyllä ne uudet suosikit sieltä löytyy.

Pelkäämisen pelko

Fobia. Kun sallii pelon rakentaa mörköjä takaraivoon, se alkaa salakavalasti rajoittaa jotain elämän osa-aluetta tai harrastusta. Tämä voi syntyä jostain pienestä tekijästä, mutta sitten se alkaa ylläpitää itse itseään.


Kerron tästä nyt hyvän esimerkin. Lari, elämänsä parhaassa kunnossa oleva nuori herrasmies kertoo toistuvasti pelkäävänsä muovin liidaamista. Liidatessa kalliota tai jäätä pää pysyy kuitenkin täysin viileänä. Salmiksen herkkupala: 5c:n pikkuhänkki ei tuottanut äijälle oikeastaan mitään vastusta. Ainakaan ulkoapäin merkittävää tärinää tai paniikkia ei ollut havaittavissa. Yhtä hyvin, ellei paremmin se meni ku miulla. Liike kontrolloitua ja rytmistä. Ei merkittävää ylipuristamista. Ainoastaan dynaaminen elementti jäi puttumaan, eikä se ole paha juttu, jos reitti ei ole tuttu. Tunnin jälkeen mentaalipuolen jääblokista jäljellä oli enää rippeet, koska 5a-5b onsaitit muistutti hyvällä tavalla transsista unissakävelyä. Hyvä exaamppeli pelkäämisen pelosta ja sen selättämisestä. Onneksi olkoon, pelko vaihtui lähetys-zoneen.


 Otan toisen vielä tutumman esimerkin. Varmaan 80% suomalaisista ei hirveämmin tykkää tilanteista parrasvaloissa. Tarkoitan esiintymistä pienelle tai suurelle yleisölle, tutulle tai vieraalle. Kuulostaako tutulta: Ensin hermoillaan ainakin viikko ennen esiintymistä. Yöunet menee, kun jännittää ahkerasta valmistautumisesta huolimatta. Itse tilaisuuden aikana voi alkaa pelottaa, että nyt naama punastuu, kädet tärisee ja ääni värisee. Sitten se tapahtuu ja pelon kierre on sinetöity. Pelottaa, koska pelkää jotain pelkoa.

Kuuluin itsekin tähän 80% porukkaan, kunnes pääsin sellaiseen työpaikkaan, jossa piti esiintyä vähintään pari kertaa kuussa. Kohtasin esiintymispelon kerta toisensa jälkeen kevyempänä, kunnes viimein aloin nauttia parrasvaloista. Seminaarit, messut, kokoukset, neuvottelut. Toin näihin tilainteisiin oman persoonan esiin, puhuin rauhallisesti ja poikkeuksetta esiintymiseni oli varsin mukavaa seurattavaa (toivottavasti). Kun lämmöt oli päällä, saatoin höystää showta spontaanilla kaskulla, että jää varmasti yleisön mieleen.

Kiipeilyn osalta monella aloittelevalla kränkkääjällä on sama homma. Pelottaa ja pelko salpaa ilolta ovet ja ikkunat. Sitä vastaan taistellaan, mutta se silti rajoittaa hallille tai kaltsille menoa. Keksitään jokin tekosyy, ettei tarvitse kohdata tätä pelkoa. Tai ettei tarvitse ainakaan liidata, jokuhan voi nähdä. Lähdetään boulderoimaan, vaikka sekin tuntuu olevan perseestä. No, ainakin saa istua niillä mukavilla patjoilla ja katsoa muiden kiipeilyä.

Tänä päivänä useat kiipeilyblogit perustuvat numerojahdille, tai ainakin sellainen viesti sieltä kumpuaa. Halutaan vetää kovempaa, oli hinta mikä tahansa. Ja ei se että halutaan vetää kovaa, vaan halutaan vetää kovaa heti. Jos ei onnistu heti, maailma sortuu alta ja ihmisarvo on menetetty.

Mietin taannoin, miksi sitä numeroa jahdataan niin kovin enkä äkkiseltään keksinyt muuta perustetta kuin itsekkyyden ja oman arvon pönkittämisen. Ja nyt tarkoitan nimenomaan sitä, että se numero on pelkästään se  juttu mitä kiipeilyltä halutaan, ei kehittyä kiipeilijänä tai kiipeilevänä persoonana kokonaisuutena. Kisakiipeilijät on eri luku ja ammattilaiset, jotka elävät kiipeilystä. Taviksia on 99%, joiden tilinauha ei riipu greidistä. Miksi sitten niin suuri haloo? Miksi kiire?

Myönnän tämän rosvosektorin osuvan myös omalle kohdalleni toisinaan kyllä. Kunnes tänään prisman taulu-tv -osaston välkkeessä tajusin, että isompi numero antaa enemmän mahdollisuuksia kiipeilijälle, todennäköisesti se vähentää myös pelkoa, koska voima luo turvallisuuden tunteen, jota välttämättä tarvitaan vertikaalisessa kroolissa. Mitä enemmän numeroa on sormenpäissä, sitä isompi valikoima kiivettäviä reittejä, ja sitä nopeammin voi kartuttaa lihasmuistia, hermotusta ja kokemusta. Eli voi kehittyä nopeammin, koska voi yksinkertaisesti kiivetä ja reenata enemmän. Ja fakta on, että voimallisempi, mutta samalla esteettisempi kiipeily alkaa siellä 6b+ 6c, 7a tietämillä. Kun otteita on vähemmän, kauempana toisistaan tai ne ovat hintsumpia, on pakko sopeutua etenemään niiden välinen etäisyys sulavammin ja tehokkaammin. Voimaa tarvitaan tasapainoon, muuten se laukeaa. Flägit, kneedropit, huukit, niitä on viljeltävä.

No miten siitä pelosta sitten pääsee eroon? Kokemuksella.
Ota pienempi pala mörkökakkua sulamaan sieltä pakastimesta yhdellä kertaa, mutta useammin. Muuta pelkosi ensin rutiiniksi, sitten varmuudeksi kunnes jäljellä on pelkkä iloinen odotus liidaamisesta. Voit tietysti jakaa sitä myös eteenpäin, ei kakkua, vaan iloista fiilistä. Lopezin blogissa oli muuten äskettäin juttua motivaatiosta, joka sivusi hieman tätä teemaa.

Itselläni on harvinaislaatuinen harmonia meneillään. Ilmeisesti 6b:stä on tullut enemmän tai vähemmän aerobista, eli huononakin päivänä voi vedellä ihan mukavia muuveja. Huonot päivät ovat ihan hyviä päiviä.
Eikä tässä vielä kaikki, se on uutta, että tää riittää mulle tällä hetkellä. Olen leppoisan tyytyväinen ja syön suklaata jos siltä tuntuu, stobekin saattaa narahtaa auki, jos siltä tuntuu, mahakin saa kasvaa jos siltä tuntuu. Viisautta, harmoniaa, itsekunnioitusta, jotain sellaista, vaikea määritellä tarkallleen. Ehkä osittain pojan kasvamisen seuraaminen luo syvempää perspektiiviä. Nimittäin pienen lapsen elämä on erittäin intensiivistä. Joka päivä ryömitään pidemmälle, nauretaan yhdessä kovempaa ja tajutaan enemmän tästä maailmasta.

Bonuksena mainittakoon, että alan pikkuhiljaa sisäistää miellyttävyysrajan ulkopuolelle siirtymisen kyvyn. En pelkää sitä, koska se ei ole pelottavaa, ainoastaan hieman epämiellyttävää. Tietysti kontaktivoima auttaa siihen, että voi pienestä pumpista huolimatta tehdä maksimimuuveja liidissä. Tämänku pystyy tekemään huononakin päivänä, seuraa hyvät fiilikset väistämättä. Tavoittelen rutiinia siihen ja jossain vaiheessa talvea hallilta ei voi lähteä ilman pientä haastetta kävi miten kävi.
Jos huonot päivät ovat ihan hyviä päiviä, odottelen rauhassa niitä hyviä päiviä. Omasta päästähän se on kiinni pitkälti.


Huh, tulipa purkaus taas. Toivottavasti näistä ajatuksista on hyötyä pelon hallintaan tai sen analysointiin.

Kuvat: Eilisiä ruutuja pistin mukaan. Vähä salmista, draikkakisat ja Tapsan komeet pensselit stadikalla. Oli mukava nähdä tyyppejä draikkaamassa. Lauma kypäräpäitä palloili naama virneessä. Pitäiskö mun antaa sapeleille  mahdollisuus? Pelkään, että se vie mennessää.
oho, nyt se tuli taas.. pelkään..

Kukkia vaimolle

ja mulle 6b+ flässi. Näin se menee. Oma hallienkka syntyi sinisellä reitillä, jota olin zuumaillut pari kolme kertaa, että sain tarpeeksi betaa. Huukki ja kulma epäilyttivät hieman, mutta sieltähän paljastui erinomaisesti rakennettu loppuhuipennus. Väistämättä viis tähteä reitille kokonaisuutena.

Olin niin fiiliksissä tästä lähetyksestä, että kävin kaupasta itselleni kalj,.. karkkia ja vaimolle kukkia. Katsos, kiipeilyhulluus kuormittaa perhettä ja parisuhdetta ihan samalla lailla kuin mikä muu tahansa harrastushulluus. Toiset veneilee, golfaa, koirastaa, ratsastaa, kalastaa, ampuu, ja niin, sit yhet  krimppaa. Puhumattakaan hyönteis- tai lintubongaajista. Terveisiä vaan Hannulle.

Koen, että jos reenit tai kiipeily menee edes jollakin tavalla eteenpäin, siitä voi palkita myös kumppania, joka sillä aikaa kun ukko hikoilee, pitää laumasta huolta. Eli osittain tää on mussukan ansiota myös, kiitos sulle. Kiitos, että voin tästä vähästä yhteisestä ajasta mitä meillä nykyisin on käyttää myös krimppaamiseen. Lupaan ostaa lisää kukkia jatkossakin, kun onnistumisia tulee. Kiipeily on tiimityötä myös himassa.

No, lauantai sit. Aamuhetki pojan kanssa: puolivuotias pikku kundi on isukin sylkyssä ja vetää pitkiä siivuja pienestä maitopullosta ja iskä puolestaan hörii kuumaa kahvia lyhkäsin välein. Molemmat ollaan ihan hiljaa ja katotaan ikkunasta, kun harmaa pilvimatto valuu loppumattomana Meilahden yli. Vasta kolmen aikoihin pitäisi alkaa sataa, joten eipä kiirettä.

Kävimme kolmistaan päivärullailulla Töölön suunnalla. Ohimennen tuli huomattua, että Paavon kämpän verhot olivat visusti kiinni, joten en enää yrittänyt ravistaa miestä hereille kännykän värinähälyttimen voimin. Yhä oli kuivaa, joten eipä tässä vieläkään kiirettä.

Takas kotiin vuolemaan herkulliset voikkarit.. ei kait tässä kiirettä. Poikakin sai maitopaukun, tietysti sylkyssä.

Rouvan palattua kauppakierrokselta pädi selkään ja kadulle.. sataa, niinpä tietysti. Ghounalaan siis.

Colder

Käytiin testaa ledejä Koivusaaressa. Systeemin koko on 16W ledejä yhteensä, joka vois karkeesti olla jotain 450 lumenea, ellei pikkasen enemmän.

Tuulta oli, pimeääkin kyllä, mutta valot toimi, mikä tärkeintä. Treeniefekti oli varsin köyhä, mutta mitäpä väliä, jos näin joulun kynnyksellä voi vielä ulkona vääntää. Femman greidi nousee uuteen ulottuvuuteen, kun vaatetta on reilusti ja lismanen toppi hämärän peitossa.

Järkevämpää, miellyttävämpää, vähemmän kreisiä ja sosiaalisempaa olis kiivetä sisällä. Itse asiassa, jos haluaa nostaa ensi kesää varten redpointtia ylemmäs, ni nyt olis viimenen aika alottaa oikein kunnon rääkki, koska talven parhaat reenijaksot menee todella nopeasti ohi.

Lähes koko Suomessa on sääikkunan tapainen juttu meneillään, mikä on kohtalaisen fantsu juttu, jos ei istu konttorilla kaiket päivät. Kun tuulen nopeus on 9m/s luokkaa, pikkunen tihrusade tuskin haittaa. Tuuli kuivattaa. Toivotaan, että lauantai on aurinkoinen. Voi olla viimesiä kertoja ulkona tänä vuonna.

Täydellinen, siis täydellinen reenimotivaatio kaartelee minua kauempaa, se odottaa oikeaa ajoitusta milloin iskeä maanisella paineella. Venailee tuolla kulman takaa ja ilmenee eri muodossa, kuten lediprojektina, suklaapatukoina ja treeniohjelman päivitysajatuksina.

Mitään hätäähän tässä ei ole. Antaa ajan vaan kulua ja toimia mun puolesta. Toinen sykli on loppumaisillaan, viikko jäljellä, mutta jotenkin on jo antanut periksi. 12 viikkoa oli liian pitkä siivu, ehkä.
9 viikkoa on parempi.

Viime päivien tapahtumat vahvistivat ja viimeistelivät käsitykseni siitä, että Helsinkiläiset ovat kovia valittamaan. Täällä tahdotaan valittaa kaikesta, etenkin merkityksettömistä asioista, jos siihen vain on mahdollisuus. Kitistään, ajetaan omaa etua, ollaan huolissaan, voivotellaan. Ottakaa nyt oikeesti vähä lunkimmin tai tehkää kuten Beavis&Butthead ehdottaa:"make friends with your stress."

Riistavuori

Todennäköisyys sille, että kiipeilyaikaikkuna, sääikkuna ja fiilis-ikkuna sattuvat päällekäin on harvinaista. Oliko valoisaa? No mitäpä luulet, jos töistä lähtee vasta puolikuudelta. Otsalamppujen valokeilat valaisivat Riistavuoren laadukasta kiveä miedoin välkähdyksin. Ainiin, unohdin mainita, että seuraavana aamuna maa oli valkeana. Eipä olisi voinut sattua paremmin. Tässä oli siis kaksinkertainen sääikkuna!! Oikee lottovoitto. Erona rahalliseen ja kiipeilylliseen lottovoittoon oli etten pomppinut ilosta, koska muistin samalla lumivalkoisella hetkellä, että autossa on yhä kesärenkaat alla. Todellinen lottovoittaja olis menny rehvakkaasti duuniin jollain Tallink helikopterilla.

Me lähdettiin viime viikolla ulkoilemaan kaikin puolin aika kevein varustein ja jossain vaiheessa tuli pitkiä kalsuja ikävä. Pakkasta oli Sepon mukaan öbaut 2,5 celsiusta. Ja se kitka, se kitka. Ihan sama mihin kohtaa käden läpsäisi ni se pysy siinä. Riitti, kunha vaan painoi jotain röpöä vasten tarpeeks lujaa. Oli siistiä, super siistiä, supersuper siistiä. Tunnelman luomiseksi otin jopa kaksi kynttilää mukaan keittiökaapista. Ne tuli vastaan säkällä, kun etsin otsalamppuun lippaan täytettä. Eniveis, annoin Old Skoolille (Lue: keskiajalle) mahdollisuuden. Ei ollut aiempaa expaa kynttilöistä bouldereilla muttamutta, kuten arvelinkin, kynttilän valo on pehmeää ja näytti sopivan näihin setteihin, vaikka jätkät vittuilivatkin, että nyt menee romanttisen puolelle. Sanotaanko näin, että kaikki valo tuli tarpeeseen ja vittuilu loppu siihen.

Kyllähän mie ainakin osittain tiesin mihin oltiin ryhtymässä, talviboulderointi on tuttua, mutta että näin siistiä! Valoa oli juuri ja juuri riittävästi. Yhekskyt pinnaa ruuduista mitä kuvasin (videota) on mustaa, muistan ajatelleeni, että kyllähän sieltä kohinasta saa jotain kalasteltua, mutta eipä onnistunu. Kännykkä ei ihan kaikkeen taivu, mutta tarpeeksi (lue: ääniraita).

Pari havaintoa. Tähän aikaan vuodesta tarvii hyvät kengät sukkineen sekä boulderiin että värjöttelyyn. Jos lähet ens viikolla kolmeks-neljäks tunniks mettään viettämään laatuaikaa frendien kanssa ilman villasukkia, lämpökerrosta, kahta takkia, hoodieta, myssyä, saappaita ja tumppuja; you are going to have cold time.

Riistavuori tuntu melko rauhallisesti greidatulta, mutta laatu varsin hyvältä. Kävelin jonku 6a:n kylmiltään ylös varusteina: T-paita, poolo, inttipaita, huppari, softshelli, untsikka. Sit otin untsikan pois ja kiipesin sen uudelleen pari kertaa. Että jos numeroista tykkää ja haluu ekan kutosen kiivetä ni: thats the place to be. Ilmeisesti vielä seisomalähtönä. Itse pelasin varman päälle nostamalla hanurini arvokkaasti pädiltä.
Hänkki 6c meni 15minuutin yrkkäilyn jälkeen, siihen oli hyvä lopettaa ilta täysissä fiiliksissä, vaikka tuntu softilta. Ai mistä tiedän mikä on softia? Olen tässä tietoisesti pitänyt kalorit överi plussalla ja lihottanut, köhöm, käsivarsia. Vetänyt kaikkea mahdollista mättöä alas, ottanut iisisti ja paino tuntuu nousevan ihan hyvin. Vaakaa en ole käyttänyt tähän analyysiin, ihan vaan sormilautoja, jotka tuntuvat melko heviltä shitiltä. Mutta sit 6c, helposti. Hei kamoon jätkät, oikeesti! Tässä kaavassa on jotain pielessä?? Varmaan ohitin jonkun pakollisen krimpin.. Suattaa olla, että absoluuttista voimaa on tullut hieman lisää, kenties, mutta vain relatiivisen voiman kustannuksella. Jos voemoo on, mitäs sitä paskoissa otteissa killumaan.

Tänään ajeltiin Porvoosta Bilteman kautta himaan. Varustelukierros nääs. Pitää saada noihin ruutuihin hieman lisää valoa ensi kertaa ajatellen. Kyllähän se valo lisää myös turvallisuutta. Oikeestaan oon pitkästä aikaa innostunut tästä ledijutusta, niigö oikeesti innostunut. Kroppa sanoo: no tänksit muoville *Kyllä ulkona pystyy kiipee. Pohjoisen pimeä graniitti on eksoottista. Vähäku tummaa suklaata.

Massaa on. Pysyy terveenä ku mättää safkaa.

Kuvat: Töölön prinssi, JF, P-A.
OJ, cheers ½, oot kova jätkä. Respectit sun suuntaan, oot paras jäbä ja koko ajan ihan fiiliksissä.
@Tapsa, oli mukava jutella & kirjoituksiasi odotellen. Vai onko sulta kirja tulossa?

Neljä hallia

Kuten kuvista näkyy, viikon sisällä on tullut kierreltyä Suomen parhaissa halleissa. Pasilassa tykittelin tota punasta kutosta, joka puhuttelee henkilökohtasesti melko kovalla "volyymillä". Epäilin ettei siitä mitään tulisi, mutta pääsin eteenpäin. Sellanen motivoi, varsinkin kun on fiilis, että on kohtalaisen paska kiipeilijä, jota halliboulderointi vie vaan syvemmälle suohon. No siihen on vaan yks lääke, ei piä antaa periks. Vaikee olla hyvä sellasessa jota ei oo tehny.

<-- Kato Kelvin Kettunen tikkaa vaikka pulley pamahti varttia aiemmin. On se kova!


Viimeset viis kertaa kun ollaan käyty Turussa, on satanu vettä. Joku ihme homma siinä on. Aamulla tekstailin Jussin kaa ees taas, että kuivaa? vai puolikuivaa? Kyse ei ollut juomista.

Olin jotenkin asennoitunut henkisesti siten, että pistän loputkin sormet paskaksi tehtaalla oikein ajan kanssa, mutta onneksi sinne tuli pikku-kirniäisten synttäriporukka ja Olli usutti luolavuoren suuntaan. Arvaa oliko sillä aikaa alkanu vettä tulemaan ku otettiin kierroksia Tehtaalla..

Kuvassa Olli vartioi mun räbeltämistä. Yritin kiireessä saada kruksimuuvin tehtyä. 6a+
Sainkin, mut aika loppu ennen linkitystä. 

ähä ähä, tää vanha kettu ties, että jos pisaroisen välistä näkyy vielä kuivaa asfalttia, hänkit ei oo ehtiny kastua.  Eikä ne ollukkaa. Sormet tarttis nopeesti granittiterapiaa, kun niillä taitaa olla jonkin asteinen muoviallergia, johon minkään valtakunnan kortisonit ei tepsi. Kuule, Golfin polykapselit sinkoili liikenneympyröistä ohikulkevien mummojen suuntaan riskillä nopeudella, koska kiipeilyikkuna oli jälleen sulkeutumassa ties kuinka moneksi vuosisadaksi.. voe rähmän rähmä.


Jes, märkiä toppeja, joo pervolta kuulostaa. Pääsin kuitenki Oho-Eikun muuvit pienessä tihkussa. Alko sormet paranee yllättäen. Terveisiä vaan Nevalan Sarille, joka oli kundin kanssa skuuppailemassa luoliksella. Mulle yleisön läsnäolo pistää näköjään paremman lähetysdraivin päälle, huutoineen kaikkineen.

Teekoolla maanantaina. Kalastelin harvat ja valitut puolessatoista tunnissa. Toi kyseinen keltasilla otteilla, oli hemmetin hyvä boulderi. Vajaassa kymmenessä minuutissa sai kiivettyä ja siitä tuli kohtalaisen hyvät fiilikset. Samalla kohtaa oleva pinkki pokettiralli, rakettipolli, se meni sentäs flässinä.

Ehkä TK on Suomen paras boulderhalli? Vai johtuko se niistä hemmetin hyvistä bouldereista, jotka lähetin?

Jokohan tää vuoden paras sulkaakausi kohta päättyisi. Pimeys, mikä tekosyy.

Konalaa

Boulderkärsimys jatkui Konalassa yhtenä männäpäevänä. Otettiin ihan kunnon lämmöt päälle sisällä ennen ulkosettejä. Paavon kanssa cruisimoodissa pisteltiin helppoja reittejä pakettiin iso läjä. Yritettiin etsiä sieltä sadan reitin seasta ne kaikista parhaimmat ja eniten inspiroivat. Paavo näytti muuvit ja flässäsin kaksi kuusbeetä. Totta kai siitä tuli hyvät fiilikset. No, meininki on helppoa niin pitkään, kun pysytään hänkillä ja otteet eivät kutistu liian pieniksi. Tästä muodostuukin sisäkiipeilyn suhteen yleinen heikkous, mutta puhutaan siitä lisää joskus toiste.

Jos saan verrata näitä kahta hallia, ni jotenkin kyllä Pasila huokuttelee enemmän niigö "right now". Ehkä se tatti reitteineen huutelee siellä valojen sammuttua palaamaan takaisin. Tosin, voi olla liian varhaista johtopäätöksille. Annetaan Konalalle mahdollisuus.

Ennen siirtymistä kiville, ostin mustan moonin paidan, viiskyt pinnaa pois, hullut päivät meininkiä! Ei katsos ollut vaihtopaitaa mukana, ajattelin ettei kantsi paita märkänä mennä ulos kylmään syyskeliin. Ohimennen kysäisin siisteistä teipeistä, jotka ovat rantautuneet pienellä viiveellä Suomeen. Edlingerhän kiipeisi jo teininä seiskytluvulla hippiaallon höysteessä pinkit teipit sormissa.
Punaista teippiä ei kuitenkaan myyty, koska en kiipeä 7b greidiä. Karatevyösysteemi nääs. Tää on nyt vaan mielipide, mutta eikö ole hassua pitää tavaraa myynnissä, jota ei myydä, jos et kiipeä sitä tai tätä?

Ajatellaan, että astelet autokauppaan ja kattelet nelivetosta mustaa 85000€ mersua, mutta sitä ei myydä sulle, koska et aja tarpeeksi kovaa. Myyjä: "katsos, kuskin pitää ajaa vähintään 350km/h motarilla, ennenku tää lähtee täältä kaupasta. Ei sovi kauppakassiksi, koska saatat ajaa kaupan seinästä läpi.." 

Joku valaistunut voisi kertoa mulle tarkat teippi-greidien rajat, mutta oletan mustan "vyön" tarkoittavan 8a:ta. Miksi 8a? Mitäs teippiä 9a jätkät/muikit laittaa? Teippiräkistä päätellen mustaa on reippaasti jälellä, ehkä niitä säästellään Huuberille, joka sooloaa 8a:n vuoristopolkuja pienessä pöhnässä Oktoberfestin jälkeen. Haluaisin vielä tarkennuksen; tartteeko se 7b tai 8a kiivetä köydellä, boulderilla, sisällä, ulkona, ja tartteeko siitä olla todisteet mukana ostohetkellä? Kuinka monta kuukautta/vuotta 8a:n teippilisenssi on voimassa? Reilun pelin hengessä varmaan voidaan vaatia, että se 8a pitää mennä flässinä hallissa tai ulkona aina, ennenku sitä mustaa teippiä saa ranteeseen vetää, eikö niin? Muutenkin elämä on parasta flässättynä.

Onneks ostin moonin mustan t-paidan alesta, jolloin sen greidi on noin 4.

Heikkoa läppää, sorry. Paavon kanssa irroiteltiin tällä aiheella kassatiskin edustalla enemmänkin ja ois se teippi mulle rahasta luovutettu, mutta sitten hiipi epäilys takaraivoon: konalan boulderpoliisin pamputtaa pimeällä syyskujalla, jos luvattomasta teipistä jää kiinni.

Teipit sikseen. Houkuteltiin Janne messiin kiville. Käytiin kattomassa Uomarinnettä, jonne joku oli levittäny bensaa kivien juureen. Kohtalaisen selkeä viesti, jonka takia ei hirveän pitkään viihdytty. Eipä ollut iso menetystys, vaikka 6a+ kulma olikin mielestäni ihan miellyttävä. Riistavuorelle siis, jossa Janne lähetti elämänsä ekan ulkoboulderin. Oli mukava todistaa fiilikset. Onneksi kautta on vielä jäljellä.

Syksy on. Oisko ikkuna tulossa? Foreca auttaa.

Pasilaa

Pasila tuo ensimmäiseksi mieleen juna-aseman..
mutta nykyisin se on cave.
Halliboulderointi on ollut yleensä sellaista pakkopullaa, että välttelen sitä viimeiseen asti. Katotaan tuleeko tähän tulee muutos. Kai hieman epäilyttää miten sormet kestää. Boulderin hyvä puoli köysittelyä ajatellen on se, ettei yksittäiset kovat muuvit polta kaikkia paukkuja liidissä. Sitä tässä tavoitellaan.

Saksan reissun jälkeen kävin heiluttelemassa makkaramahaa seinällä ihan ok tuloksin, flässäilin helppoja kutosia. Kävipä jopa niin, että flässätessä 5c:ltä pomppas jalka irti.. takki auki revittelin ja ihmetys oli suuri!! Urheilu ja avautuminen! Ai että.

Tykkäsin varsinkin keltasesta fontsu-unelmasta. Tollasilla otteilla boulderoi mielellään. Hyvin duunattu ja ruuvattu.
Vieressä se punanen 6c venailee, hermotusta vaatii ja pientä kiukkua.

6b flässin jälkeen päätin lähtee himaan, kyllähän se kahvoilla menee keltä vaan.

Ekan kuvan boulderi ei mennyt jalannostolla, joten skippasin gastonin. Toi kuva antaa hyvää esimerkkiä off-set-balancesta, jota dynaaminen kiipeily yleensä pitää sisällään. Jos suoraan vetää, eikä sivusta, ni eipä pysy. Self Coached climber kirjassa on lisää tästä aiheesta, suosittelen tutustumaan kyseiseen opukseen.

Konalaan seuraavaksi. Parisen viikkoa jos tätä boulderikärsimystä jaksais. Sääikkunaa en oo kytänny kesäkuun jälkeen. Toivottavasti keliä tulee, että pääsis edes ulos boulderoimaan.

Matkamuistoja

Saksa. Tuo maa, jossa makkaran ja oluen vuosituhantinen liitto jatkaa eteenpäin vahvempana kuin koskaan. Ja autobaanalla saa pistellä urku auki sen mikä mersusta lähtee, ja sehän lähtee. Ylivoimakkaat reaktiot kuuluvat myös asiaan tyyliin: Shaisseee!!!! Ja ne sämpylät, ne vasta herkkua on. Berliinin synonyymi voisi hyvinkin olla Schrippe. No joo, meidän reissun perimmäinen tarkoitus oli sukuloida ja nähdä tuttuja, mutta kerkesin silti hieman lähettämään.

Kiva lomareissu, vai sanoisiko, että kiertue. Pääsi palautumaan, vaikka siihen ei ollut mitään tarvetta.
Berliinissä käväisin tutustumassa Magic Mountainin halliin. Muuta pahaa en keksi mestasta, kuin hinta=14e. Että jos ton hallin takia oot menossa Berliiniin, ni ei kannata, Salmis on parempi. Mutta MM on auki 24:00 asti, joka on aika kova veto. Kun rullailin Gesundbrunnenin metroaseman portaat ylös, hiipi dejavuu tyyppiset fiilikset hitaasti cortexista. Miehän oon ollu täällä.. Ja olinkin, koska vuosia aiemmin käväsin pikaisesti bunkkeriköysimestan grafittilistoilla sutimassa. Magic Mountain on siinä ihan vieressä. Bunkkerikiipeily on ihan hyvää toisen maailmansodan aikaisen betonin kierrätystä, mutta hallissa saa paremmat tehot irti.

Kiipesin Danielin kanssa, paikallinen tyyppi, jota en tietenkään ollut ennen tavannut. Päättelin täysmustasta köydestä ja napakoista forkuista, että tän täytyy olla tekijämiehiä. Eikä se  arvaus menny pieleen. Siinä aloteltiin tunnustellen liian helpolla vertillä. Daniel-dude halusi köysipelon takia ottaa ihan himo pitkiä pannuja.. no mie annoin pojalle sitä släkkiä sitte.. dynaamisesti.. ja hyvin mies lensi. Joka reitin viimenen klippi klippaamatta. Respect. Siinä strutsien lomassa mietin, että miten jäbällä voi olla mitään pelkoa enää, jos 7-10metriä tyhjää ilmaa ei tunnu missään, ehkä juuri sen takia. Eiks se riitä, että klikkaa muertomoodin päälle ja keskittyy vain siihen otteeseen jota puristaa.. hä?

Magicmountainin UIAA-meininki tuotti aluksi päänvaivaa, varsinkin kun halli tuntu hieman softisti greidatulta.
Jos muistan oikein, jokainen reitti meni saittina aina kuusbeehen asti (UIAA 7).
No melkosen softi sekin oli. Tossa kuvassa Heike suuntaamassa kruksiin. Mulla kerran pomppas jalka irti klipin aikana, just ennen tota muuvia,  mutta sain pidettyä homman kasassa. Näin jälkeen päin harmittaa kun ei tullut videolle, siinä ois ollut sitä kuuluisaa potentiaalia. Ihmettelin vaan hetken, miten tää on mahdollista?? Nopea vilkaisu jalkkikseen.. ihan paska.

Berliinistä siirryttiin Frankfurtin huudeille, mikä sinänsä ei ole mitään kiipeilyherkkua. Parhaat mestat alkaa siellä Stutgart, Nurnberg, Mynssen sektorilla = Frankenjura. No eipä hätäillä. Pienen netti- ja toposkuuppailun jälkeen sain beetat, että Lorsbach voisi olla jees. En ollut ennen käyskennellyt liuskekivellä, tosin tää oli enimmäkseen louhittua, mutta mitäs siitä. Mieluummin sitä tällänen lähes satakilonen jätkä kiipee ku kommandomeiningillä jotain spreijattua bunkkeriseinää.

Sama homma. Viikko leipää, makkaraa ja kaljaa takana. Ei jostain syystä tarvinnut vetää isoa aamupalaa ennen settejä. Myönnän, että hieman kateellisena kattelin jotain Horstia, joka söi suklaakeksejä liidien välillä. Mulla kun oli eväänä anopin tyrkyttämä bansku ja sekin meni osittain hamstereille, kun laitoin epähuomiossa sen repun viereen kivikkoon. Näläkäsiä pikkuelukoita mestoilla ku järsivät toisten banaanit. Jostain syystä tästä mun lounaasta tuli light-versio.

 Alottelin flässsäämällä jotain vitosta, 6a+ Os meni vituralleen aamukankeuden ja makkaramahan takia. joojoo, seliseli. Tyrin vaan sekvenssin, väärä käsi, väärä jalka. Ennen näitä settejä kiipesin ulkona vissiin jotain puoltoista kuukautta sitten, joten siihen nähden ihan ok. Lomameininki muutenkin. Ei ollut lähetyspainetta.

Joku Eddie oli käyny pulttaa khuulin linjan.. ja sitä se oli, en tuossa vaiheessa vieläkään luottanut itteeni, että 7- UIAA ois kruisailtu OS. Ehkä se ois voinu mennä vaikka flässinä, sellasta perustyöstöä reilu kakskyt metriä. Hyvää kalikkaa ja krimppiä. Tossa kuvassa näkyy keskellä UIAA 9(-) =7b linja. Varsin pientä listaa pienellä hänkillä. Sellanen vanha teknolinja, jonka joku kävi vapauttamassa.

Toinen matkamuisto lähti Lorsbachilta, 6b os. Kattelin oikein, että alussa pari pokettia ja hätänen jalitsu. Jälleen, jos rehellisiä ollaan, ni Suomen karkea graniitti verottaisi ainakin yhden kirjaimen pois.. grrrrrouuuuhmomnom-omnom-omnom-omnom.. on se elämä vaan ankaraa täällä jäisten järvien maassa.. sinänsä, kolikon kirkkaalla puolella on, että kun pohjolassa kiipeää jotain, niin voi olla varma, että greidi on taattu. Pistää miettimään onko lapissa tässäkin lisä? Tämä täytyykin selvittää jossain vaiheessa.

Katoha tota kuvaa, siinä jätkä polkee.. Tossa tulee sellanen juttu vastaan, että pultit jatkuu vasemmalle, mutta reitti suoraan ylös topon mukaan ja ilman pultteja. Rohkeasti vaan vielä se puuttuva kymmenen metriä.. ja ilmeisesti reitti meni kun täällä siitä kirjoitellaan.

No sitä saa mitä tilaa, onneks on tullut joskus sooloiltua nelosta, että tietää mihin on sotkeutumassa. Myönnän, että ainakin kerran kävi mielessä, että boy on himassa venailemassa. fak. Ja kaks kertaa kävi mielessä, että miks ei omegapacci roiku valjaissa.

Bonuksena oli alhaalla varmistaja, joka oli sen verran chilli, ettei varmasti olis juossut puskaan, jos ote olis räjähtänyt. Entinen louhos nääs. Andi vaan huuteli, "you cant fall from there.. just go."
Sillä jätkällä oli muuten ihan super-ylikontrolli jokaisessa muuvissa minkä se teki, onhan se ihan kivaa katsottavaa, mutta oliko se tehokasta saksalaista lähettämistä, enpä usko. Lähes viiskymppinen kaiffari, sen sormet ois voinu kuuluu huuberille.

Lorsbachilla ruuhkaa. Voisin itteki käydä toiste siellä.

Berliinissä oli muovista kattoa mitä liidata, jos broilerit vaan sietää saksalaisen dietin. Dietistä puheenollen; nyt kun on kotiuduttu olut-makkaramaasta terveenä ja entistä elinvoimaisempana, niin pistää miettimään miten paljon tästä vähähiilarikuviosta on todellista hyötyä. Vai kusetetaanko meitä? Ihan hyvin mulla kränkkäys tänäänkin lähti Pasilan keivillä. Eikä tarvii painoliivejä ihan heti.

Valkoinen

Täs on viime aikoina tullut ihan hyvä paketti kutosta kasaan, joten sillä on hyvä jatkaa.

Leijuin toppiin ekalla yrkällä, lyhkäsillä levoilla tietysti. Doggailuineen joku 10min. Erinomainen reitti. Hyviä muuveja. Vai mitä?

Jotenki b: ja c: välillä on melkonen kuilu, mutta ehkä se on vaan tottumattoman puhetta. Kyllä se sieltä heruu. Betat jalostuu ja tänä talvena c on uusi b.

Kiitti Niina kuvauksesta.



Loppuun joukki, jonka luin joltain foorumilta (käytä ranskalaisesta aksenttia): "today I work ze moovz, and tomarrow I flaszh ze route.."

Isojen poikien juttuja.

Fecamp

Fecamp eli "fekö". Ranskalaiset saa kaiken kuullostamaan hienolta.

Muutama kuva Etretatin rantakalliolta,  työreissulta. En havainnut pultteja missään.. voi johtuu siitä että kivi on höttöä..

Ihan hyvin voisin mennä lomailemaan noille seuduille. Kalaa syödään paljon ja ruoka on vaarallisen hyvää. Ja kyllä noi maisematkin passaa. Ilma on raikasta.

Että sellaset terveiset. Aika on kortilla, mutta reeniohjelma kulkee minkä pystyy. Tänään teki hieman mieli lähteä Salmikseen polttaa pois croissantteja, mutta mentiinkin sit Prismaan hakee lisää ruokaa. Ehkä hyvä niin. Tietokoneen avaaminen tuskin nappaa jatkossakaan, mutta jos parin viikon päästä olisi aihetta taas kirjottaa jotain. No aihetta on; kiipeily, tuo pohjaton sammio. Mutta aikaa?

Tietokoneesta puheenollen, check this out..

6a+ OS

Pistin eilen oman hallienkan plussan verran paremmaksi.. 6a+ OS.
Kohtalaisen kevyesti meni. Onha se kun näkee alhaalta koko sekvenssin, eikä otteita ole piilossa kuten ulkona monesti on.

Kyl varmaan 6b menee kohta OS. Se ois jo ihan kiva. Nopeus auttaa.

Fitnessiä ja voimaa sekaisin, NOT

Oli hyvä draivi boulderoida tehtaalla. 24 tikkiä ohjelmaan, joista suurin osa vitosta, ei sen vaikeempaa. Sai koko kropan pumppiin ja sykkeen todella kattoon revitellessä mustalla hänkkireitillä. Olli, se uus profiili on tosi jees! Leveetä ja läskii hänkkii!

Kelvin kettunen pörräili patjoilla vähä siellä, vähä täällä, väisteli flunssaa ilmeisesti. Totta kai alko satelee vinkkiä, että kokeile tota.. tää on hyvä..

No kokeilin.

Ei menny 6a+ os eikä 6a.
Eikä mikään muukaa kutonen. fak. Olin hieman pettyny itteeni, en siitä, että joku random kutonen ei menny, vaan enemmän siitä, etten pystyny pitää itteeni ohjelmassa. Nimittäin, jos on riehunut kolme varttia mittarit punasella, ei ehkä voi tehdä voimarepäsyä tosta noin vaan. Ihan hyvä opetus.

No Palatsille sitten, nythän oli hyvät lämmöt päällä, paitakin ihan kunnolla märkänä. Sama kuvio toistu: varmistaja suosittelee 6c:tä, ohjelma volyymivitosta. No ihan omasta syystä päädyin lasikuidulle ja tuho oli varma. Tuntu siltä ku kroppa ois kuiskannu "hei jäbä, oot menny aikas lujaa ja nopeeta nää viimeset sessiot, mitäs tää voimahommeli oikein on?? Päätä nyt mitä sä oikein haluat tehdä!"



Näin. Fitnessi ja voimasekoilu eivät mikstaa. Ainakaan, jos ei viiti palautella kunnolla.
Saittaisin Saijan tekemän vihreen kutosen, sillekin lähdin takki auki meiningillä. Jotenkin pääsin loppuun, vaikka suurimman osan ajasta kuvittelin, että se on sama reitti, mutta ilmeisesti ei? Aika vähän reitit muuttunu puolen vuoden aikana palazzilla, tosin en montaa ehtiny kokeileen.

Otetaan tähän loppukevariks muutamat Sharma-aakkoset:
a) Mikeltä Ihan rouhee läppä.


b) Sharma Ranskassa
c) Krisi ja Ondra viivalla
d) Ja yhä lisää Sharmaa ja kohtalaisen diippii

Mistäs tää Sharma-purske sitten oikein tuli?
Yhtäkkii joka katiskaan Le Tigree?

Ohjelmaa

Näin se ohjelma alkoi taas alusta.
Salmiksessa nopeutta ja matkaa kelalla:
5a 100m
5c 150m
Ei tullut katottua sen tarkemmin kelloa, mutta mutuna heitettynä jotain 45-50min.

siihen helpot liidit päälle ylä- ja alakerrassa:
4 fläsä
5a fläsä
5b fläsä
2x5c vanha tuttu musta pikkuhänkillä

Tuli hiki. Myös Makkosen veljeksellä oli paita suht märkänä. Mies otti parisen sataa metriä verttiä, mikä on ihan ookoo.
Mielessä pyörii, että vois kokeilla kilsan kiipeemistä, mut ei sen väli jos ei jaksakaan.
Mut oishan se siistii.

Perfect move

Ohjelma alkaa vedellä viimeisiään. Ukko ei.
Hyvä ystäväni pyysi treenaa (jätän nimen nyt mainitsematta, mutta Paavo se oli) ja beilasi sitten kuitenkin.
Ennen tietoa tästä järkyttävästä beilauksesta, rullailin pipanan kanssa lattialla. Vauvoilla tahtoo olla sellanen tapa, että puklua tulee. Joskus se lentää melko kauaskin, mikä on kohtalaisen awesome juttu:) Ajattelin silti, että valkoiset puklutahrat sinisellä paidalla menee ihan täysin mankkatahroista, joten en tietenkään vaihtanut paitaa.

Ei auttanut ku lähteä Salmisaareen illan viimesille hitaille yksin. Mitään tavoitteita en laittanut, pitkästä aikaa. Kassi olalle ja kamat auton takakonttiin. Se hyvä puoli yksin vaeltelussa on, ettei koskaan tiedä kehen voi törmätä. Taaskin mun loistavat puheenlahjat johtivat mukavien hemmojen pariin köysittelee.

Moottoriturvat pärisi koko ajan, mutta silti lähetin: 3x5c 6b+ ja doggailuna 6c & 6c OS yrkkä, joka meni helposti kolmanneksen, mutta muuttui nopeasti pultissa roikkumiseksi.

Hieman harmittaa, ettei tullut otettua videoo OS yrkästä. Pikkuhänkin eka musta (vasemmalla) 6c ekalla yrkällä helpohkosti muuvit, ihan jees, jos ajatellaan, että menin hallille myöhään vaan testailee jotain. Meininki oli kyllä ihan vahva, mutta tuntematon varmistaja pistää aina kiipeemään hieman ylivarovaisesti. Itse asiassa, epäilin vahvasti pystyväni ekalla kerralla tekee muuvit siihen, mutta toisin kävi.

Loppu viikko taitaa mennä chillailun merkeissä. Tänään oli vika kerta voimakestoa, vaikka just tuntuu, että alkaa lähtee paremmin.

Mun osalta ohjelmalla kiipeeminen on ollut se "perfect move". Joitain mörköjä jäi pois ja voi ottaa rauhassa enempi välipäiviä, jos siltä tuntuu, mutta se edellyttää että intensiteetti on sopiva. Ja sopivan intensiteettitason löytäminen on varmaan avainasemassa kehityksen kannalta. Olin aina ajatellut, että mitä kovempi rasitus sitä sopivampi intensiteetti, mutta kuinka väärässä olinkaan. Lisäksi auttaa jos voi olla ihan rentona ja kokeilee eri reittejä vaikka OSaittia, jos on mahis. Rento fiilis, mut ei löysä.

Ens viikosta lähtien on tarkoituksena kokeilla ohjelman vetämistä parin muun tyypin kanssa yhtäaikaa. Ehkä kiinnostaa nähdä toimiiko se muillakin yhtä nopeasti. Lisäksi nähdään miten hyvin ohjelmoitu treeni ja kiipeily sopii yhteen. Veikkaan, että suurin osa lopettaa viiden viikon jälkeen. No, jokainen meistä harrastaa omalla tavallaan.

Keski-ikäisillä on kaasugrillit ja isot taulutelevisiot.
Mulla on sen sijaan vahva openhand.

uaa uaa hast du zum papa gesagt

Kaksi viikkoa olen ollut hyvin väsynyt. Stokan reissun jälkeen ei ole väsymyksen takia pystynyt tekemään oikeastaan yhtään mitään duunin lisäksi. Okei, kävin roikkumassa sledgehammerin kahvoilla kerran. Ehkä nukahdin sielläkin.. kesken liidin.. en tiedä.
Pari viikkoa meni nopeasti, liian nopeasti, viikot suhisevat ohi. Aamut on ihan okei, mut iltaa päin ajovalot himmenevät. Soitin Kiipeilyhuligaani J.Usalle eilen ja sanoin, että yritin nukkua samalla kun roikuin otelaudassa. Hyvä esimerkki siitä, ettei kahta hommaa kannata tehdä yhtäaikaa puoliteholla. Eihä siitä mitään tullut.

Mutta eipä silti, tänään oli elämäni paras kiipeilypäivä kahdesta syystä.
Ensinnäkin meitä oli koko perhe hallilla, joka meni paremmin kuin odotin, lisäksi sain kannustushuutoja pojaltani: uuuw uuua uuuw!!

Toiseksi kiipesin elämäni kovimman muovikombon 3x5c 3x6b+. Pikkunumeroita, mutta jostain syystä muovin liidaaminen on ollut mun heikkous. Se ei oo ikinä kiinnostanut isosti ja sen takia tietoisesti onsaittasin paljon helppoa muovia salmiksessa viime talvena, ja eihän sen parempaa paikkaa siihen tarkoitukseen oo. Reittiä tulee jatkuvalla syötöllä. Jälleen tänksit reitintekijöille, joista Antti ehkä korjaa eniten tähtiä. Hammerin reitit myös.

Eniveis, nää viikot olivat taas sellanen kohta, jolloin halusin jättää ohjelman tekemisen sikseen. Väsytti kaks viikkoa putkeen. Totta kai se vetää mieltä alas, jos pari viikkoa sitten flow roiskuen lenteli seinällä ja voimaakin virtasi jossakin suonessa. Halusin jättää tän voimakestokauden välistä. No nyt siitäkin on reilusti puolet käytetty palautumiseen ja konttorihommaan, mutta ehkä se autto. Kerrankin menin hallille tietoisena mitä lähen louhimaan, mutta tietysti väsyneenä. Ennen lähetystä takakireet backup kahvit naamaan. Muuveja ei tarvinnu kelailla mielessä, koska olin jo kaksi kertaa doggailut reitin ja tiesin käsikirjoituksen ulkoa. Huukki (kuvassa) oli ratkaisu, joka tuli vastaan tokalla dogilla.

Esittelin Paavolle tikkaustaktiikkaa:
I-osa
1) alku mahdollisimman nopeasti, skippaan eka klipin (en tietysti suosittele kellekkään), koska sloupilta klippaaminen nielee liikaa forkkua ja aikaa
2) pari voimakkaampaa muuvia, joiden aikana mankataan vasen käsi heti klipin jälkeen, koska seuraava klippi on sloupilta.
3) sit nopeesti huukki paikoilleen, kolmas klippi, tiks.. hei täähän menee liianki nopeesti ja hyvin.

II-osa
4) sit kauhotaan tikapuut, ei tartteis ees klipata, koska olo on super-itsevarma, mutta tehdään ne lennosta sieltä täältä. Meinaan silti skipata pultin, vältän kiusauksen nippanappa.
5) Nyt ollaan jo kahvoilla, joilla voi ravistella molemmat kädet täydellisesti, jos tarvis.
III-osa
6) viimeisen pommikahvan jälkeen hankala klippi, jonka voi tehdä jommalla kummalla kädellä, ekan liidin tein oikeella, ei paha, kaks seuraavaa liidiä meni eri sekvenssillä vasurilla alemmalta otteelta kurotellen
7) kauhotaan ankkurille, sika iso muffinssi jolla pysyy pelkällä kitkalla, mulla ku on aika iso koura. Kloussataan diili mielellään vasurilla roikkuen ja kylki seinää vasten.

Mitä opimme? Jotain kai, vaikka en edes kiivennyt pariin viikkoon, ainoastaan funtsin sekvenssiä.. Dogistakin oli aikaa melkein kolmisen viikkoa. Halusin tän reitin täydellisesti pussiin, joten jaoin kakun osiin vaikka tarkoitus oli vaan miettiä miten vältän loppupumpin: Ratkaisu oli huukki ja 2/3 osan reitistä kiipeeminen niin nopeasti kuin mahdollista.

Kolmannella liidillä sekvenssi hävisi, koska käytin jotain lisäotetta, tarrasin varmaan jalkkikseen. Tiesin, että vaimo ja poika tsekkaavat illan viimeistä liidiä pyynnöstäni, ekaa kertaa hallilla jne, joten eikai sitä voi tippua..  kello tikittää, pumppi iskee täydellä voimalla heti kun pysähdyin... argh, liika itsevarmuus kosahti kolmannella kerralla, eihä tän näin pitänyt mennä. Runttasin oikean kouran ylemmäs, ihme, olikin ihan hyvä ote ja sekvenssi jatkui, olin hereillä taas. Eiköhän tää riitä tältä päivältä. Tarkotus oli liidata kerran, mut meni kolmesti, ja helposti. Tää on sitä kehitystä pitkästä aikaa, eikä uus raja oo ees lähellä. Vielä pystyy parantaa.

Jälkeen päin kysyin mussukalta miltä se näytti. "Nopeelta, melko nopeelta. Hyvältä."
No siltä se tuntukin. Oon huomannu, että mitä nopeemmin pystyy vetelee kahvojen välit sitä paremmin pystyy kirimään välimatkaa pumppiin. Yhtenäinen ja jatkuva liike, flow, taloudellisuus. Kun tossun laittaa otteelle, sen pitää tarttua ku Andradan magneetti eikä enää inahtaa siitä mihinkään. Ulkokiipeilyyn tällasella ergonomisen muovin kroolaamisella ei oo mitään merkitystä, tai melko vähän. Mutta ei oteta paineita siitä vielä. Forkuissa kyllä tuntuu päivän reeni silti.

Loppuun on todettava, että isänä olon aikana on oppinut nauttimaan siitä vähästäkin mitä on. Ei aina oo aikaa, ei aina kaikki oo täydellistä, aina ei voi olla fressi, mut ei sen tarviikaan. Nautitaan siitä mitä on.

Tää päivä jäi ikuisesti mieleen, merkkas paljon.
Tänks siitä, että olit mukana. Sain siitä 120% pinnaa lisää vääntöä. Huomenna väsyttää vieläkin enemmän, mutta ihan sama. Henkan sanoja lainaten: ei tunnu missään.